sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Yhdessä askartelua

 

Kesän Nukkekotiyhdistyksen 30-vuotisjuhlanäyttelyssä olleen talon etuseinä on ollut puolitekoinen keväästä lähtien. Keväällä oli hyvä aikomus tehdä seinä valmiiksi siihen, kun talo palautuu kotiin, mutta mitä vielä. Hellekesänä ei voinut ajatellakaan askartelemista yläkerran askarteluhuoneessa ja sitten tuli vielä uusi hankinta työn alle, joten muut työt jäi. Jotenkin muutenkin olen saanut vähän aikaan nukkekotiaskarteluissa kesän ja syksyn aikana, jotain sentään kuitenkin. Nellan joulukalenteri on toimitettu mummulaan valmiiksi Nellalle annettavaksi ja Joensuun seudun nukkekotiharrastajien kerho on kokoontunut jo kolme kertaa tänä syksynä. 

Tänään askartelimme yhdessä Marikan kanssa. Kummallakin oli oma projekti tehtävänä, mutta yhdessä on kiva näperrellä ja jutella niitä näitä. Marikan projektina oli käsitellä ja verhoilla PikkiSETin sohvakalusto, josta tulikin oikein kiva. Verhoilukankaana oli kirpparilta ostettu kravatti :)


Minä värkkäsin ikkunoiden kanssa. Leikkasin millin pleksistä ikkunalasit ja liitin ne valmiisiin pokiin kahvitikuista halkaistuista tikuista. Mulle kelpaa. Vielä puuttuu ikkunalistat ja ovi kokonaan. Lisäksi täytyy asentaa verhotangot ja tehdä verhot ikkunoihin. Siinä sitä riittää puuhastelemista.

Tämän viikon kerhossa oli aiheena petivaatteet. Minulla oli tarve Keuruun viikonloppuna tekemälleni metallilankasohvalle tehdä pehmuste ja pari tyynyä.


sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Kolme

 

Kolme on oikea vastaus, kun kysytään montako nukkekotia minulla on. Viisi olen tehnyt/remontoinut, mutta kolme on nyt kotona. Ensimmäinen remontoitu on Hailuodossa Nellalla, toinen on siskollani, kun piti saada tilaa neljännen rakentamiseen. Kaikki talot ovat 1:12 mittakaavaa.

Kolmas taloni on Jorma Havian meidän talon piirustuksia mukaillen tekemä rintamamiestalo. Se on jo valmis, jos nyt ikinä mikään talo on valmis. Sisustus ei noudata täysin meidän 1:1 talon tyyliä, mutta paljon on elementtejä oikeasta talosta.

Talossa avautuu seiniä kolmelta puolelta, vain kuvassa näkyvän puolen vastapuoli on täysin kiinni oleva seinä. Katto avautuu kuvan puolelta ja kuistin katto on täysin irroitettava, jotta kuistia voi sisustaa.

Neljäs tekemäni talo on sitten kaikkein eniten itse tekemäni eli ihan valmiiksi leikatuista seinistä ja lattioista itse kokoamani. Se talo on ensimmäinen, missä on myös kiinteästi piha, koska talo on osa Nukkekotiyhdistyksen 30-vuotisjuhlanäyttelyn kaupunkipientaloriviä. Tämän talon tekemisellä oli selkeä aikataulu, kevättalvi 2021 ja kesä-syyskuun 2021 talo oli nähtävänä Juhani Ahon museossa Järvenpäässä. Viime viikonloppuna haimme talon takaisin kotiin ja ehdin jo ottaa takapihaa reunustaneen aidan pois, koska haluan tehdä siitä nyt matalamman kuin mitä se oli näyttelyssä.


Etupuolen seinää en ole vielä tehnyt valmiiksi asti, koska näyttelyssä seinä ei voinut olla paikoillaan. Seinä on nyt tekeillä, kunhan muilta kiireiltä ehdin :)

Juhlanäyttelyssä oli esillä myös muita töitäni, tässä Keuruun kurssilla tekemäni kiikussa istuu itse tekemäni nuket soittimien kanssa.

Täytyy tehdä parempi piha tuolle keinulle, se mahtuu tuon uusimman talon viereen tasolle.

Viimeisin talo on siis kesällä hankkimani (tai mieheni lahjaksi ostama, jos tarkkoja ollaan) The Dolls House Emporium Lake View-talo. Talo on siis ostettu käytettynä ja sitä on pitänyt hieman remontoida ja halusin myös ulkopintaan muutosta. Tilasin Suomen Minimaailmasta tiilikuvioista kartonkia, jolla päällystin talon. Minusta se sopii oikein hyvin talon tyyliin. 

Sain syntymäpäivälahjaksi sisareni perheeltä lahjakortin Suomen Minimaailmaan ja sillä tilasin erilaisia tarvikkeita ja tavaroita. Halusin myös jotain "pysyvää" muistoa, joten hankin sieltä designhuonekalun eli Barcelona-tuolin. Huoneen sisustus on vielä pahasti "vaiheessa", mutta tuoli siellä on jo.

Tämän talon sisustamisella ei ole onneksi mitään aikataulua, joten ajan ja fiiliksen mukaan mennään. 


Huomaathan, että kuvaa klikkaamalla se avautuu suuremmaksi.