keskiviikko 29. elokuuta 2018

Muratti ja muutakin

Tämä muratti on tehty koivun siemenistä. Tätäkään en ole itse keksinyt, mutta toteuttamaan piti päästä näin hienoa oivallusta, jonka luin nukkekotiharrastajien ryhmästä. Melkoista näperrystä on kyllä liimata pieniä siemeniä ompelulankaan ja maalata siemenet ja lanka vihreäksi akryylivärillä.
Lopulta "oksat" on kierretty rautalankaympyrään ikäänkuin köynnökseksi ja kukkaruukku pääsi olohuoneen ikkunalaudalle kukoistamaan.
Toinen kasvi, jonka sain tehtyä hiljattain, on eräänlainen vehka, joka kuuluu Ressun koppiin. Siitäkään ei ole tarkempaa tietoa, mikä lajike on kyseessä, joten minulla oli aika vapaat kädet toteuttaa jotain vehkan näköistä kasvia maalarinteipistä, rautalangasta ja akryyliväristä.
Olen tehnyt jonkin verran helminauhoja ja rannekoruja nukeille ja koruille oli hyvä saada myös korulipas. Kati Kainulaisen ohje DollsHouse & Miniature scene -lehdessä Septempber 2018 oli sopivan kiva ja helppo toteuttaa, joten tuumasta toimeen ja pari korurasiaa valmiiksi.


Virpi sovitti myös koruja.

Marikan kanssa teimme eilen lisää koruja ja hajuvesipulloja ja muita kosmetiikkaputeleita. Kas tässä:



Kiitos taas askarteluseurasta Marika!

perjantai 17. elokuuta 2018

Leipälaatikko

Ryhdyin viime viikonloppuna tekemään Retroa nukkekotiin -kirjan kaavalla ja ohjeella leipälaatikkoa. Oikeastaan en ollut varsinaisesti suunnitellut tekeväni leipälaatikkoa, mutta kun olin kopioinut kaavasivun, jäi siitä leipälaatikon kaavat pöydälle, kun olin käyttänyt puseron ja kotelomekon kaavat. Päätin sitten tehdä sen leipälaatikonkin.

Ongelma tuli siinä vaiheessa, kun piti yhdistää kansi laatikon runkoon pienillä haaraniiteillä. Mistä ihmeestä löytäisin niin pieniä haaraniittejä? Kysyin Marialta, mistä noita niittejä voisi saada ja sain tietää, että ihan tavallisesta askartelukaupasta hän on niitä hankkinut. Työ jäi sitten odottamaan puuttuvia haaraniittejä.

Kävin keskiviikkona Kansallismuseossa katsomassa Barbie-näyttelyn ja aikaa jäi myös muuhun ennen junan lähtöä. Lähdin siis etsimään haaraniittejä. Ensiksi kävin isossa askarteluliikkeessä, jossa pieniä haaraniittejä ei löytynyt. Sitten suunnistin Hobby Pointiin, josta niittejä löytyi (ja tietenkin vähän muutakin tarviketta, kuikas muuten). Koska pakkauksessa on niittejä peräti 120 kpl, tässä kuvassa pakkaus on jo puolitettu eli kaverille kanssa tarvikkeita :)
Leipälaatikosta tuli ihan kiva, mutta tarkkana saa olla, ettei liimaa kantta kiinni tai auki, vaan siten, että sen voi avata ja sulkea.


Mitähän seuraavaksi retrokirjan ohjeella tekisi....

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Lisää vaatteita

Olen suorastaan kunnostautunut vaatteiden teossa viime aikoina. Kun sain Mairelle tehtyä vaatteet, tein Liisalle Retroa nukkekotiin -kirjan ohjeella mekon ja vielä tänään sain tehtyä myös Erkille uuden paidan saman retrokirjan ohjeella. Erkki sai vielä ylleen Finnlundin Leilan tekemän liivin, joten kyllä nyt kelpaa (Erkin housut on Takinkääntäjän puodista). Vielä kun oppisi sovittamaan jo kaavavaiheessa vaatteita, niin saisi sopivamman kokoisia. Erkin paita on hieman nafti, ympärysmitta olisi saanut olla hivenen suurempi. No, tällä mennään, ehkä sitten joku päivä saan aikaiseksi vähän reilumman paidan.


Tässä vielä Liisa uudessa mekossaan.
Uusia korujakin tuli tehtyä eräänä päivänä, kuva ei tosin ole kovinkaan hyvä, mutta ehkä siitä jotain näkee. Kiiltävien helmien kuvaaminen ei ole niin helppoa.

lauantai 4. elokuuta 2018

Hame, pusero ja helmet

Forssan markkinoilta tuomani Taru Astikaisen tekemä nukke sai uudeksi nimekseen Maire. Mairen ruskea mekko alkoi näyttää liian talviselta ja synkältä näin hellekesänä, joten uutta vaatetta piti saada päälle. Perjantai-ilta helleviikkojen jälkeen, ukkonen jyrisee ja salamoi ulkona ja minä väsään Mairelle hametta ja puseroa!

Hameen teko oli helpohko: leikkasin vanhasta silkkihuivista kaistaleen, josta helmaksi jäi valmiiksi käännetty reuna (tämä on niitä Hanna Meroselta opittuja vinkkejä, kiitos Hanna!). Ompelin vain takasauman ja yläreunaan käänteen, johon syntyneeseen kujaan pujotin kumilankaa. Hame oli helppo kuroa sopivan kokoiseksi Mairelle ja se on helppo pukea, koska kumilanka antaa periksi.

Puseron kaavan otin Maria Malmströmin uudesta kirjasta Retroa nukkekotiin. Kaava oli yksinkertainen ja ohje helppo toteuttaa - ainakin melkein.
Saumat ompelin, käytin liestymisenestoainetta enkä liimaa. Ohjeessa oli, että "Ompele niskaan taakse liivin hakanen kiinnikkeeksi". En halunnut hakasta, yritin etsiä nepparia, mutta ne olivat liian isoja. Päätin siis ommella pari pientä nappia ja koska napinläpien teko ei houkutellut, tein lankalenkeistä kiinnikkeet. Niiden ährääminen kiinni olikin oma työnsä!
Pelkkä pusero ja hame näyttivät vähän tylsiltä, jotain koristusta kaipasin niihin.

Päätin sitten tehdä Mairen kaulaan helmet, jotka sopivat sävyltään vaatteisiin. Minulla on erinäisiä pussukoita ja purkkeja siemenhelmiä ja otin yhden sekoituspussin, josta valikoin satunnaisesti sinivihreäsävyisiä ja vaaleita helmiä ohueen metallilankaan.
Helmistä tuli aika kivat. Tein sitten punakeltasävyisenkin helminauhan ja vastaavan rannekorun.