maanantai 13. huhtikuuta 2020

Pari koria

Sain juuri sopivasti ennen pääsiäistä tilaamani Hanna Merosen kirjan Nukkien mökkikirja, jossa on kivoja kokeiltavia ohjeita. Eniten minua kiehtoi korien ohjeet ja pari koria olen ehtinyt askartelemaan. Kuvassa olevat korit on tehty ihan samalla tavalla ja loimikin on samaa narua eli ohutta paperinarua. Isomman korin kudekin on samaa paperinarua, mutta pienempi kori on punottu kalastajalangasta paperinaruloimeen. Huikea ero koossa, kuten huomaat! Toisaalta voihan olla, että kokemuksen karttuessa kädenjälki paranee ja punonnasta tulee tiheämpi. Ensimmäisen koritekeleen heitin roskikseen, sillä sen värkkäsin vähän paksummasta paperinarusta ja siitä tuli ihan kamalan näköinen :)




Korin punonta on kiehtovaa ja helppoakin, kun sen hoksaa. Ainoa asia, mikä tässä on lopulta vaikeaa, on päättely. Vielä en kahden korin kokemuksella saa siistiä lopputulosta aikaan ainakaan sisäpuolelle katsottaessa, mutta ei nyt katsota sinne, eihän :) Nuo isommassa korissa olevat koristehelmet ovat peräisin roskiin heittämästäni puserosta, jonka helmikirjailun napsin ensin talteen. Helmia olenkin käyttänyt jo joissakin muissakin töissä.

Anni pääsi kokeilemaan pienemmän korin kokoa käsivarrelleen ja oikein sopivalta näyttää.



perjantai 10. huhtikuuta 2020

Koronakevät

Tämä kevät jää takuulla mieleen poikkeusolojensa takia. Jos talvi on ollut sään puolesta omituinen (ei juurikaan kovia pakkasia eikä luntakaan älyttömästi täällä päin), niin maaliskuussa Suomessa alkanut poikkeusaika koronaviruspandemian takia on pistänyt koko maan ihan sekaisin. Eihän me olla tässä ahdingossa yksin, vaan koko maailma on enemmän tai vähemmän kiinni pandemian takia.

Lähdin maaliskuun alussa ystäväni Leenan kanssa Barcelonaan viikon reissulle. Ajankohta valikoitui viikonloppuna 7.-8.3. järjestettyjen minimessujen takia tuohon ajankohtaan. Olimme messuilla lauantaina 7.3. ja muun reissuajan katselimme Barcelonaa lähinä jalkaisin kiertelemällä. Kävimme sunnuntaina 8.3. vähän kauempanakin, Gironassa, joka sijaitsee n. 100 km Barcelonasta koilliseen. Menimme nopealla junalla, jonka vauhti oli parhaimmillaan 201 km/h. Kaunis vanha kaupunki, jossa kävelimme vähintäänkin riittävästi, kun aina emme tienneet missä olemme "ei me olla eksyksissä, ei vaan tiedetä missä ollaan". Onneksi googlemaps auttoi pulasta :)

Kun palasimme Suomeen 12.3. (torstai), olikin vastassa sitten koronauutisia ihan riittävästi. Barcelonassa emme tilannetta juurikaan havainneet ja olikin yllätys, että jo seuraavana viikoloppuna maassa annettiin ulkonaliikkumiskielto. Matkan ajoitus oli siis täydellinen, ehdittiin kotiin hyvin ennen ongelmia.

Ostokseni messuilta eivät olleet kovin suureelliset (kuvasta puuttuu yksi kuviolävistin). Tuon korin tekijällä "La pescallunes" oli monenlaisia kivoja koreja ja muuta tavaraa myytävänä ja luvalla sain kuvata hänet tekemässä jälleen yhtä koria.


Minimessuilla oli myös kilpailu, jossa oli erilaisia roombokseja. En tiedä, mitkä säännöt niitä koskivat, mutta olivat kovin erilaisia. Meistä ehdottomasti hienoin ja paras oli pihapiiri, jossa valaistus vaihtui "vuorokaudenajan mukaan". Käsittääkseni työ tuli toiseksi kilpailussa.



Ostamani kissankori on päässsyt jo rintamamiestaloon käyttöön. Tosin oikeasti noin reikäinen kori ei kissaa pitelisi, mutta näin minikoossa se ehkä onnistuu.



Askartelu ei ole maistunut tänä epävarmuuden aikana. Vaikka olenkin ollut töissä pakollista karanteenia lukuunottamatta (jolloin tein osaksi etätöitä, osaksi lomailin), normaali päiväjärjestys on järkkynyt enkä saa oikein mitään aikaiseksi. Sain sentään tehtyä muutaman herkkuvadin pullonkorkeista, metallilangasta ja helmistä. Ostin kullanväristä spraymaalia ja maalasin sillä vadit, jotka näkyvät ensimmäisessä kuvassa ja tässä alempanakin. Muut PikkiSETin pöydällä olevat tuotteet on aikaisemmin hankittuja, paitsi mehulasit Barcelonan messuilta.



Sain eilen Hanna Merosen uuden kirjan Nukkien mökkikirja. Siinä on monta sellaista ohjetta, joita pitää kokeilla käytännössä. Jospa tässä vielä pääsiäisen vapaalla saisi jotain kokeiltua.