sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Ruukkuharjoitus

Olen katsellut kuvia hienoista ruukkupuutarhoista ja kun kirjastosta sain vielä kirjan Gardening in miniature / Janit Calvo (Timber Press 2013, 978-1-60469-372-0), oli suorastaan pakko ryhtyä kokeilemaan. Varsinainen ajatus on tehdä lahjaksi ruukkuun joku "puutarha", mutta sitä ennen piti vähän testata, miten homma oikein pelittää olemassa olevilla aineksilla.

Kaivoin siis omasta varastosta halkaisijaltaan n. 16 cm: ruukun, johon laitoin multa-hiekkaseosta pohjan sorasalaojituksen päälle. Kotoa löytyi hienoa hiekkaa akvaarioharrastuksen peruja ja sekoitin sitä mullan sekaan, sillä kasveksi tähän ruukkuun hain pihasta pieniä mehikasveja ja yhden monivuotisen orvokin, joka oli niin suloisen pieni.
Noin puolet ruukusta erotin korkkimattosuikaleella multaseoksesta ja täytin loppuosan hienon hiekan lisäksi hiekka-pikabetoniseoksella (3 osaa hiekkaa, 1 osa betonia). Betonikin löytyi varastosta; mitä sitä ei vanhassa omakotitalossa olisi tarvittu ja meillähän ei käyttökelpoista materiaalia heitetä pois :) Kun sain hiekkapinnan tasoitettua, ladoin pintaan pieniä kiviä, jotka valikoin mahdollisimman tasapintaisista. Nämäkin ovat vanhaa akvaarion sisustusta.
Suihkuttelin sumutinpullolla vettä sekä multaosaan että kivien päälle, jotta pohja pääsisi kostumaan ja hiekka-betoniseos jähmettyisi - toivon mukaan! Koska kivien väliin jäi pieniä rakoja, ripottelin pelkkää betonia niiden väleihin, kun kivet olivat pinnalta jo kuivuneet. Sitten taas varovasti suihkuttelua, että betoni kostuu.
Jotain pientä tuntui kiviosa kaipaavan ja mietin, millaisen istuimen siihen tekisin. Kun sitten kävin päiväkävelyllä koirien kanssa kaupungilla, huomasin kaupungintalon pihassa Outokumpuun tehdyt penkit. Niissä hieman kaareviin kivijalkoihin on kiinnitetty yksinkertainen puinen istuinpenkki. Siitä syntyi idea yksinkertaisesta kivipenkistä. Biltematikunpätkä ja neljä neliskanttista kiveä (peräisin mosaiikkilaatoista) ja liimaa, siinä se!

Lainasin Lilliltä tulppaaniruukun :)
Kasvit ja ruukku on jo hankittu lahjaruukkuun, joten parin päivän päästä voisin ryhtyä kasaamaan sitä, kun näen miten tämä ruukku asettuu.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Sermi

Kerhoilimme alkuviikosta sermin teon merkeissä. Mulla jäi homma pahasti kesken, kun ei ollut mukana kaikkea tarvittavaa materiaalia. Sain nyt sitten viimeisteltyä Lillin kylppäriin tulevan sermin.

Alunperin mietin monenlaisia vaihtoehtoja, mutta sitten päädyin tällaiseen yksinkertaiseen, kevyeen, pahvista tehtävään malliin. Leikkasin kartongista kehykset, niiden väliin samanlaisesta kankaasta, mutta eri värisenä, se näkösuoja. Palaset vaan yksinkertaisesti liimalla kiinni toisiinsa. Leikkausjälki pahville olisi saanut olla siistimpi, mutta ei se niin tarkkaa saa olla :) Valmiina koristelin kangasosat kohovärikuvioinnilla, hyvin vapaalla kädellä.
Osien toisiinsa kiinnitykseen mietin eri vaihtoehtoja ja päädyin jälleen yksinkertaiseen: leikkasin folioteipistä suorakulmaiset palaset "saranoiksi" ja kiinnitin ylä- ja alareunasta serminkappaleet toisiinsa. Ulkoreunoihin ja yläreunaan liimasin vielä picot-nauhaa huolittelemaan reunan. Se on siinä.

torstai 14. toukokuuta 2015

Valot paikoillaan

Talossa on valot! Seinät on tapetoitu ja lattiat laitettu (mitä nyt joku vähän irtoilee...) ja talossa on valot, nyt puuttuu enää kaikki muu asumiseen tarvittava eli ei paljon mitään :D Kävin ostamassa listaa Pikkuruisesta Puodista tiistaina, joten maalausurakkaa olisi tarjolla ja sitten listojen kiinnitystä. Sen jälkeen ryhdyn vasta laittamaan vähiä kalusteita paikoilleen ja tekemään uusia. Monta muutakin asiaa on tehtävälistalla ja keskeneräisenä pöydällä, mutta jotain aina välillä valmistuukin. Kevät vaan on sitä aikaa, että pitää ja saa välillä tehdä ulkonakin hommia.

Mutta ne valot ja valaisimet:
Alakerrassa keittiön ja kylppärin välissä on eteinen, jonka lamppu ei ole vielä katossa kiinni, joten siitä ei ole lähikuvaa. Kaikki lamput on kytketty yhteen paristokoteloon, josta myös kaikki nämä ledit ovat peräisin.

Keittiö:
Takaosassa on Tigerin koristevalosarjan lamppu, edessä yhdestä meikinpuhdistusaineen korkista tehty valaisin.

Kylppärin valaisimina on kaksi roll-on deodorantin palloa, jotka on koristeltu valkoisella kohovärillä tipluttelemalla pisteitä palloon epämääräisessä järjestyksessä.

Makkarin valaisimet ovat peräisin suklaamunien yllätyskoteloista, joita on koristeltu maalaamalla ja tarroilla.

Olohuoneessa on muovisesta tuikkukiposta tehty helmillä koristeltu valaisin sekä tietysti "kristallikruunu", jonka itse tein siemenhelmistä. Vähän on turhan korkea tähän tilaan, mutta pakkohan se on kattoon laittaa. Pitää vaan kalustaa sopivasti, niin ei korkeus haittaa.

Takaseinä ulkopuolelta onkin sitten johtoviidakko tällä hetkellä. Ehkä joskus saan piuhat piilotettua...


Sen verran keskeneräisistä töistä, että Lillin taloon on tulossa sermi, kunhan se valmistuu (on pahasti "vaiheessa") ja tänään tehtiin kerhoporukalla nukkeja, joten mulla on muutamat raajat ja pari päätä vailla yhdistämistä. Nekin valmistunevat joskus lähitulevaisuudessa - toivottavasti.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Valaistusta

Kaikkiin valaisimiin tulee valo senkin jälkeen, kun piuhoja on jatkettu ja liitoksia juotettu. Yes! Tein kattovalaisimien piuhoja varten kourut ohuesta vanerista, jonka maalasin liimausten jälkeen harmaaksi, kuten sisäkatotkin ovat. Piuhat vedän talon taakse ja sieltä ullakolle sokeripalaan ja paristokoteloon. Jorma Havian ohjeet ovat taas olleet kullan arvoisia. Minua vielä pikkuisen kaivelee se, että haluaisin liittää tuon koko systeemin verkkovirtaan, mutta tarvittavat tarvikkeet (ja ehkä älykin) puuttuu vielä.

Olin siis tehnyt valaisimia jo jonkin aikaa ja pöytä oli täynnä tavaraa, niin että oikein muuta siinä ei mahtunut tekemään.
Valaisimet on tehty pääasiassa erilaisista korkeista, mutta sekaan mahtuu pari deodoranttipurkin palloa ja yksi itsetehty "kristallikruunu".  Dödöpalloihin halusin vähän jotain enemmän ja hoksasin tehdä niihin tipluja valkoisella kohovärillä.

Tässä nyt olohuoneen valaisinsysteemi liimauksessa.