lauantai 29. lokakuuta 2016

Maisemointia

Ostin viime viikonloppuna Suuresta Snadista mm. ruohomattoa, jolla halusin päällystää terassin. Olin miettinyt pitkään millä materiaalilla tuo päällystys pitäisi tehdä ja lopulta tulin siihen tulokseen, että terassilla on nurmikkopinta. Nykyäänhän on niin kivan näköisiä tekonurmikkoja leikkipaikoilla ym., joten tähän käy tälläinen tekonurmikko oikein hyvin. Tuntuu mukavalta jalan alla, vaikka paljain jaloin astelisi :)


Laitoin ruohomaton kiinni kaksipuoleisella teipillä. Helppoa ja yksinkertaista.

Tässä kuva ostoksistani viime viikonloppuna:

Kuva on otettu kännykällä. Osa ostoksista on menossa Nellan joulukalenteriin, mutta onneksi Nella ei osaa vielä itse lukea eikä käyttää nettiä, joten kuvan voi julkaista :) Ostin Jatan herkkuja (mm. kalakukko!), Marja-Leena Suvelan ruukkukasveja ihanien saviruukkujen takia, Gepetton ompelukoneen ja ukulelen (yhtä tulevaa projektia varten), arpoja ja muuta pientä sälää. Tarvikkeista siis ruohomattoa ja pitkiä kahvitikkuja sekä Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajien Nukkekotiprojekteja 4 -lehden.

Kuva ikkunasta, johon sain sovitettua ostamani pari ruukkukasvia.
Elämme taas niitä aikoja, että kaikkia tekeleitä ei voi vielä tänne esitellä, joten siksi täällä on vähän hiljaista lähiaikoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti