sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Keittiö

Viimeisimmän taloni keittiönäkymä olohuoneesta päin. Sain vihdoin hankittua keittiöön jääkaapin ja sitä myötä laitoin muutenkin tavaroita paikoilleen. Jääkaapin ostin Nukkekoti Väinölän verkkokaupasta 3D-tulosteena. Itse piti tehdä hieman kasaustöitä, mutta jääkaapin valkoinen väri sopi mulle, joten en ryhtynyt maalaamaan sitä muun väriseksi. Plussaa oli vielä se, että jääkaapin "kätisyyden" voi valita ja tuohon keittiöön sopi ehdottomasti saranat vasemmalle puolelle paremmin kuin oikealle.
 

Muuta pientä askartelua keittiöön tein eilen eli liesikalusteen päähän reelingin, johon sain koukulla ripustettua tekemäni patakintaat (ohje kirjassa Pienessä mittakaavassa / Maria Malmström), muiden tekemät patalaput ja leikkuulaudan. Reelinki on yksinkertaisesti väännetty rautalangasta ja upotettu kalusteeseen poraamiini reikiin. Ripustuskoukut tein ohuesta rautalangasta.

Patakintaat viimeistelyvaiheessa.


 Nyt keittiö alkaa olla aika lailla valmis tällä erää. Tässä vielä muutama kuva eri kulmista.






2 kommenttia: