sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Ressu kalastaa


Eilen sain yhden jumin pois ajatuksistani, kun keksin, miten saan suojan Ressun kopin ulkopuolella oleville tavaroille. Kävin ostamassa Tokmannilta säilytykseen tarkoitetun muovilaatikon, josta leikkelin sopivan kokoisen aihion suojaksi Ressulle, Kaustiselle ja Jaskalle sekä punaiselle kopille. Ressun koppisysteemi menee mitä todennäköisemmin heinäkuuksi Pyhäselän kirjastoon näytille muiden Joensuun nukkekotiharrastajien roomboksien ja nukkekotien kanssa.

Kun jumi meni pois päiväjärjestyksestä, alkoi taas kiinnostaa myös muu askartelu Ressun koppiin tarvittavien tavaroiden kanssa. Kumisaappaat on ollut tekolistalla jo pitkään ja niiden toteuttaminen oikeiden kenkien tavalla tuntui liian työläältä. Päätin tehdä saappaat Fimosta, mutta ei sekään mitenkään helppoa ollut. Työvaiheista en ottanut kuvia ja lopputuloskin on mitä on, mutta menettelee. Ongen tein grillitikusta, koho Fimosta ja koukku ohuen rautalanganpätkästä. Siimana valkoinen rullalanka, kun ei ollut tavattoman ohutta siimaa saatavilla.

Hatun tekaisin nahkapalasista ja pätkästä mustaa nauhaa. Liimalla kasaan koko "komeus".


Kun massailin, tein samalla myös kirjoituskoneen. Ei siitäkään niin hienon näköinen tullut, mutta kyllä se asiansa ajaa lipaston päällä säilytyksessä, kun Ressu ei kirjoita. Värivalinta tuli kirjan kannen mukaan.
Kylläpä näyttö vääristää värejä. Kirjan kannessa on selvästi vaalean vihreä kirjoituskone, samoin on vihreää tuo Fimo.

Muutakin on tekeillä, mutta ovat niin keskeneräisiä, että niistä sitten kun ovat valmiina.

2 kommenttia:

  1. Että nuo Ressun jutut on ihania... Löysin itseni tänään askartelemasta, mikä oli ihanaa. Ihan kumma ollut tämä vuosi, mittään ole huvittanut. Pikku hiljaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ressu itsessään on niin hauska ja inspiroiva. Tätä on ollut kiva tehdä. Ei kai se vieläkään ole valmis, kun hoksaa vain että mitä puuttuu.

      Poista