sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Joulukoristeita

Tänään sain tehtyä helmimassasta muutaman "hyasintin" kananmunakennosta leikattuun ruukkuun. Lehdet ja "multa" on myös ilmakuivuvaa massaa.

Viime viikolla kerhossa askartelimme joulukoristeita. Minulla oli ohjelmassa koristelintujen teko. Ensin tein Asikaisen Leenalta saamani kaavan mukaan yhden tirpan, jolla siipinä punaisesta silkkipaperista leikattu "haitari" ja siihen koloja kuvioiksi. Siitä tuli ihan kelvollinen.



Toisena lintuaiheena oli vanhahko joulukoristeeni, jonka kutistin nukkekotikokoon. Rei'ittäjän reiän kokoisia silkkipaperipyörylöitä ei ole kovinkaan helppo käsitellä, mutta jotenkuten sain sellaisen lopputuloksen, mitä tavoittelin. Isommassa linnussa pyörylät on niitattu keskeltä kiinni ja sitten taitettu auki, mutta pienessä niitti ei tullut kysymykseenkään, joten käytin liimaa.



Tein myös yhden paperitähden, joka kuvassa keskeneräisenä eli puolikkaat erikseen ja toinen puolikas vielä kokonaan liimaamatta. Ohje löytyy mm. täältä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti