maanantai 30. heinäkuuta 2018

Lelumarkkinoilla

Nyt jo monena vuonna kesän yhtenä ohjelmanumerona ja matkailukohteena on Forssassa heinäkuun lopussa järjestettävät Wanhan ajan lelumarkkinat. Tämä vuonna sain matkaseuraksi Marikan ja Katjan, joten matka sujui mukavasti eikä tarvinnut itse edes koko matkaa ajaa. Lauantaina kävimme menomatkalla Tampereella Vapriikissa katsomassa Nukkekekkereitä ja Marilyn Monroesta järjestettyä näyttelyä, vilkaisimme myös hieman kivinäyttelyä. Nukkekotiyhdistys on myynyt yksiökerrostalon Vapriikkiin eli se kuuluu nyt sinne kokoelmiin, mikä mielestäni on hienoa. Ja onhan siellä se minun tekemä yksiökin :)

Sunnuntaina sitten lelumarkkinoille, jossa on perinteisesti hyvin nukkekotiharrastajat edustettuna, mutta mukana on toki muitakin, lähinnä vanhoja leluja. Muutaman asian olin jo ostanut etukäteen ja olin sopinut noudon Forssaan. Yksi näistä oli Maria Malmströmin uutuuskirja Retroa nukkekotiin, joka näytti olevan monen muunkin markkinavieraan ostoskorissa. Hyvä niin, sillä tällaista kotimaista kirjallisuutta pitää kannattaa ostamalla uusia kirjoja, kun niitä ilmestyy. En ole vielä ehtinyt kirjaa kokonaan edes katselemaan tarkasti, mutta sen mitä olen ehtinyt tutustua, tykkään kovasti. Paljon ideoita ja monta esinettä menee varmasti toteutukseen asti.

Toinen etukäteisostos oli Taru Astikaisen tekemä nukke, jonka ostin Merosen Hannalta. Jokin nuken ilmeessä viehätti minua, joten päätin hankkia sen omaan nukkekotiini.
Hannalta ostin myös neulotut sukat. Totesin talvella, että minulta ei onnistu minisukkien teko, joten ne on ostettava niiltä, jotka niitä osaavat tehdä. Ja Hanna kyllä osaa. Toinen taitava neuloja on Leila Finnlund, jonka pöydästä ostin yhden neuletakin ja miehen liivin olin jo etukäteen varannut (ja unohtanut varanneensa, mutta onneksi Leila muistutti!).
Olen useamman vuoden jo miettinyt liittymistä Päijät-Hämeen nukkekotiharrastajien jäseneksi ja nyt sitten tein sen. Ostin samalla nukkekodin nukkekodin rakennuskitin ja arvan, jolla voitin lehtiä.
Nukkekotiyhdistyksenkin arpajaisiin pitää tietysti osallistua ihan kannatuksen vuoksi ja sieltä sain juomia, kirjan ja lihamyllyn! Kiva lisä keittiövälineisiin.
Minulla oli vakaa aikomus merkitä muistiin, mitä keneltäkin ostan, mutta eihän se käytännössä sitten kuitenkaan tapahtunut. Onneksi jotku myyjät hoksaavat laittaa pussiin nimilappunsa, niin tietää kenen tuotteita tuli ostettua. Johanna Tiukalta ostin ruokia Nellan nukkekotia ajatellen, siellä tuntuu olevan puutetta erilaisista ruokatavaroista. Kuvan oikeassa alareunassa näkyy Honkasen Tiinan tekemä sipulipussi.
Nellalla on toivomuslistalla syöttötuoli vauvanukelle ja onneksi Aila Latva-Karjanmaa oli tehnyt sellaisia, niin ei minun tarvitse ruveta väsäämään. Tämä on hieno. Nellalla on syntymäpäivä parin viikon päästä, tämä päätyy lahjapakettiin. (Onneksi Nella ei vielä osaa itse lukea blogiani :))
Kaikenlaisia pieniä kivoja esineitä tuli ostettua. Kolme punaista kannua löysin halpakorista joltakin myyjältä, kivat puiset keittiövälineet toiselta, mukit jostain. Laitan tähän muutaman kuvan.

Kuvun sisällä on oikea kaktus, jota pitää siis muistaa joskus jopa kastella.

Nuo aaltoilevat maljakot on Tuija Salmisen pöydästä, sen muistan. Tietenkin on niin, että helpommin muistaa ostokset niistä pöydistä, joiden myyjä on entuudestaan tuttu.
Kunhan illat viilenevät, niin pääsee taas kunnolla nukkekodin tavaroita järjestämään ja miettimään tulevia askareita. Kolmen viikon päästä alkaa taas kerhokin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti