maanantai 20. helmikuuta 2017

Vanhanaikainen keittiökaappi

Viime toukokuussa Kensingtonin nukkekotimessuilta ostin muutaman Jane Harropin huonekalukitin ja muutama päivä sitten otin työn alle yhden kivan kaapin. Ohjeita oli neljä A4-sivua ja ne piti kyllä lukea muutamaan kertaan läpi, ennen kuin uskalsin ryhtyä liimaamaan yhtään mitään minnekään.

Lajittelin ensin palaset mallipiirroksen päälle, kukin osa sille kuuluvaan kohtaan, että en sekoita osia - ne kun olivat niin kovin samankokoisia, mutta kuitenkin erilaisia. Joissakin paloissa oli valmiiksi pieni reikä, ja osa piti muistaa laittaa oikeaan paikkaan oikein päin.




Kun kaappiin oli laitettu hyllyt paikoilleen ja oviin kahvat, sen jälkeen oli ohjeen mukaan maalaamisen paikka. Maalasin ovet valkoisella ja hyllykön ohennetulla keltaisen ja ruskean sekoituksella. Mietin kyllä vahvempiakin värejä, mutta tuo ratkaisu voitti tällä kertaa.
Lopuksi sitten kiinnitettiin ovet paikoilleen naulasaranoilla ja kaappi olikin sitten valmis!

Voitin arvonnassa Mirja Leppäsen tekemän ihanan mansikkakakun valmistustarjottimen. Nam!

Kaappia voisi vielä vähän koristella?

2 kommenttia:

  1. Ah ja voih, olet ollut ahkerana ja purkanut kevät reissun ostoskasaa. Minulla kaikki vielä ostopusseissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se joskus aloitettava :) Mukavaa koota noita kittejä.

      Poista