sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Aina ei onnistu

Olin tänään Forssan Wanhan ajan lelumarkkinoilla ja tärkein ostokseni oli ovi yksiön vessaan. No, kuten arvata saattaa, en löytänyt ensimmäistäkään sopivaa ovea (yhden väärää mittakaavaa olevan irto-oven havaitsin). Vaihtoehdoiksi jää nettikauppa tai tehdä itse. Taidan kokeilla nettikauppaa :)

Yllä olevassa kuvassa oleva mummeli lähti mukaani Päivi Variksen pöydästä. Mummelin ilme on jotenkin niin herttainen ja olemus silmää miellyttävä, että oli pakko ostaa.
Tälle pitäisi keksiä nimi, asuinpaikka taitaa olla kartano.

Kaikenlaista muutakin lähti mukaan markkinoilta. Jorma Havian takkoja ja uuneja oli monenlaisia, minä ostin modernin mallin. Honkasen Tiinalta ostin vadin, pari taulua ja pari pyöreää jakkaraa. Maria Malmströmin taivuttamat puunkantoteline ja musta tuoli lähtivät myös mukaan. Mirja Leppäsen ahvenet sanomalehden päällä, mustaherukkasanko, ruisleipä ja pieni kannu oli ostettava, kun ohi ei voinut kävellä. Leea Lehelmän tuotepakkauksia piti ostaa, kun tarvin kissanruokaa yksiön kissalle (jota ei ole vielä olemassakaan) ja arpojakin ostin (Leealta yhden, Nukkekotiyhdistykseltä kolme ja kaikilla sai jotain kivaa). Gepeton koottavia lähti mukaan puusohva (aukeava kansi) sekä naulakko ajatuksella, että niistä tulee yksiön kalusteita. Saa nähdä sitten.... Christian Lundkvistin tuoleja ostin 4 kpl, mutta en vielä tiedä mihin huusholliin ne päätyvät.
Mä olen haaveillut, että johonkin taloon tulee englantilaistyylinen manttelitakka ja sitä varten ostin lasisen kipinäsuojuksen. Ostin myös tulen samalta pöydältä. Huoh! Onkohan näissä mun ostoksissa mitään järkeä, enää puuttuu vaan se manttelitakka. Yhdessä pöydässä olisi ollut valmis mantteli myytävänä, mutta ajatus on tehdä se itse. Joskus. Toivottavasti. Paikka on kyllä jo selvä eli kartanon olohuone.

PS. Paikalla oli myös Remu Aaltonen, sillä Taru Astikainen oli tehnyt hänestä pienoismallin, joka oli kovin alkuperäisen näköinen. 

10 kommenttia:

  1. Loistavia löytöjä sinulla(kin). Minusta mummeli näyttää Almalta, Siviltä tai Gullanilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimi on supisuomalainen, joten Alma on hyvä ehdotus :)

      Poista
  2. Hih, mulle taas tuli mummelista heti mieleen Elma! Hauskaa hommaa tuo nukkekotiharrastus, kun noin paljon löytöjä ja varmasti mahtuu kaikki yhteen laukkuun :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässää ei päde se sanonta, että ostan vain sen mitä jaksan kantaa. Rahat loppuu aikaisemmin :) Elma on hyvä nimiehdotus.

      Poista
  3. Elvi ja Sylvi olis myös supisuomalaisia mummonimiä.
    Mummot yritti minuakin tuijotella, vaan vielä ei lähtenyt ketään mukaan. Arvasivat varmaan, että joutuisivat majailemaan laatikoossa pitkään ennen asunnon varmistumista.
    Muutkin sun ostokset on kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksista. Pian on päätösten aika :) Koti on jo olemassa, kalustoa vaan kovasti puuttuu. Täytyy ryhtyä uudelleenjärjestelyihin ja lisähuonekalujen tekoon.

      Poista
  4. Hienot ostokset! Ihana mummo, Alma sopii oikein hyvin nimeksi.

    VastaaPoista
  5. Ohhoh oletpas oikein urakalla löytänyt ostettavaa. Aina ei kaikki käy järkeen, mutta eiköhän kaikkia ole tapeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä sanotaan, että aika tavaran kaupittee :)

      Poista