torstai 12. maaliskuuta 2015

Rakentelua

Nyt kun Lillin talo on siellä näyttelyssä, tuntui siltä, että pitää aloittaa "oman" talon rakentelu. Talo on ollut jotakuinkin sellaisenaan odottamassa inspiraatiota siitä asti, kun ostin sen. Joitakin tavaroita olen välillä laittanut säilöön huoneisiin, niinkuin tuossa yläkuvassa näkyvän purkkituolin. Nyt siis olen muutaman päivän aikana ryhtynyt tekemään talolle jotain. Ullakon erkkeri-ikkunat oli maalattu ulkoapäin suttuisesti, joten ne piti maalata ulkoapäin uudelleen (maalin hankkiminen ei ollut ihan helppoa, mutta riittävän lähelle osuvan sävyn sain ostettua). Maalasin ikkunoiden sisäpuolen myös, sillä maalaaminen irrallaan on paljon helpompaa
Kävin ostamassa ohutta pleksiä Lasikummusta ja laitoin "lasit" ikkunoihin. Tapetoin katon sisäpuolelta. Sitten saikin ruuvata erkkerit paikoilleen.
Etuovien työstämisen aloitin myös. Tapetoin eri huoneiden seinien kohdat erilaisilla tapeteilla, että sain laittaa ikkunat kuntoon. Leikkasin ikkunoihin pleksit ja nyt on vielä vaiheessa ikkunanpielien teko. Monta pientä valmiiksi maalattua tikunpätkää pitää liimata paikoilleen, joten puuhaa siinäkin vielä riittää. Lueskelin tänään kertauksen vuoksi Havian Pientä sähkötyökirjaa, sillä sekin homma on edessä lähiaikoina.



Nyt odottelen maalien kuivumista, että pääsee jatkamaan "listoittamista".

4 kommenttia:

  1. Näyttäis tulevan komea talo! Tuommoiset erkkerit vielä… Minä tahon tommosen talon, mutta isompana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotahan vain, kun pian näet kuistin ja muut paikoillaan. Kieltämättä olisi ihan kiva tuommoinen 1:1 koossa.

      Poista
  2. Tuosta tulee kiva :) Jätitkö vanhan ulko-oven? vai tekaisitko uuden? Se taisi olla tässä vähän pieni 1:12 kokoon... Vai teetkö nuken joka mahtuu kulkemaan ovesta? ;) Tv. kyselyikäinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätän tuon ulko-oven, kumartukoot asukkaat jos eivät muuten ovesta mahdu :D Meillähän on kyllä se nukenteko tulossa, josko tekisi riittävän pienen asukkaan.

      Poista