keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Ostoksia

Yllä olevassa kuvassa on uusia ostoksiani. Pöytä ja nojatuoli ovat vaan rekvisiittana ja tavaroiden alustana. Nojatuolissa oleva tyyny ja tuoliin nojaava kassi ovat viime lauantain ostoksiani Suuresta Snadista. Näitä koirahahmoja en voinut vastustaa. Myyjää en valitettavasti muista, kuten en pöydällä olevien tavaroidenkaan. Valkoiset kukat maljakossa on metallilangasta ja maalista tehtyjä. Pikku tarjotin on kierrätyskamaa ja siinä on leivonnainen ja kahvimuki sekä puurokulho. Jotenkin sekin oli älyttömän kiva. Pehtooripannu on nukkekotikirppikseltä facebookista. Punainen tietysti :)

Ostin myös muutaman printin Minihalilta ja kuvassa lisäksi Nukkekotiyhdistyksen keittokirjaprintti. Näissä riittää hetkeksi puuhasteltavaa. Mutta ettei hommat loppuisi kesken, ostin viime viikolla osaksi kasatun nukkekodin! Siis ihan itselle. Mulla ei ole vielä ajatusta, millainen siitä tulee, mutta ajattelin rakentaa ensin talon loppuun ja sitten miettiä sisustusasioita. Tosin sähköt pitää vetää ennen muuta sisustusta, heti kun talo on kasattu loppuun.

Tässä kuvassa etuseinät vain nojaavat taloon, samoin vasemmalla oleva terassiosa on vielä ihan irrallaan.
Pintoja on aloitettu tekemään, mutta kaikki on kesken. Nämä ovat siis edellisten omistajien tekoa.



Portaita ei tarvitse tehdä itse, ne on jo olemassa, niinkuin paljon muutakin, kuten kuvassa näkyy:

Onneksi mukana on jonkinlainen ohje, jonka avulla kuvittelen homman hoituvan. Ja jos ei suju, sitten keksitään omasta päästä!

PS. Minulle tuli moka: unohdin laittaa kuvan ihanasta lasilinnusta, minkä ostin myös Suuresta Snadista.

4 kommenttia:

  1. Talopaketista tulee kiva talo. Saman mallisia taloja näyttää olevan monella harrastajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti saan rakennettua siitä kivan. Mitään kiirettä tällä projektilla ei ole, onneksi.

      Poista
  2. No niin, johan minä mietinkin, että pitäähän sulla projekti olla ihan omaan käyttöönkin :) Eiköhän tuosta minimaailmasta tullu sulle ihan kestävämpi harrastus - kaikkea se entisöinti teettääkin! Kohta joudut laajentamaan sitä askarteluhuonetta… :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askarteluhuoneen laajennus ei ehkä onnistu, mutta harrastus jatkuu.

      Poista