Toimme talon maanantaina kotiin ja aloitimme miehen kanssa pienen pintaremontin irrottamalla oikeanpuoleisen yläkerran huoneen lattian, joka irvisteli pahasti. Lattia oli naulattu ja liimattu hyvin kiinni kannatusrimoihin, jotka myöskin irtosivat. No, laitetaan uutta tilalle. Lattiaksi suunnittelemme kivilaattaa, joita on jäänyt yli omasta remontistamme.
Kirjastoihmisenä kävin tietysti 65.8 hyllyssä katsomassa, mitä nukkekotikirjoja sieltä löytyy ja lainasin pari suomenkielistä kirjaa ensi hätään. Kaikkia kivoja huonekalukirjoja ja muiden tarvekalujen teko-ohjeita löytyy myös ainakin englanniksi ja kuvathan kertovat paljon. Mutta ensin pitää siis remontoida rakenteita, sitten vasta hankitaan huonekaluja.
Koska talo on vanha ja yksinkertainen, siinä ei ole väliovia eikä rappusia yläkertaan ja minusta ne ovat suuri puute, jonka haluan ehdottomasti korjata. Portaat pitää ensin suunnitella ja tehdä, sitten vasta teemme sopivan reiän yläkerran lattiaan. Väliovet löysin onneksi valmiina Pikkuruisesta Puodista Joensuusta, joten niitä varten pitää nyt sitten vaan tehdä oikean kokoiset aukot väliseiniin. Tuo puoti on kovin "vaarallinen" paikka, siellä on kaikkea ihanaa nukkekotiin ja omaankin kotiin. Kävimme tänään samalla ostoksilla myös Biltemassa, jonka sytykelastuja tunnutaan kovasti käytettävän askarteluun. 5 kilon pussi riittää melkomoiseen askarteluun: lattialaudoiksi, seinäpaneeliksi jos halutaan ja ties mihin. Myös työkaluja piti vähän päivittää eli ostaa Dremeliin lisää osia. Kovin isot työkalut kun eivät sovi tuonne nukketaloon ja irti noita seiniä ei saa, joten remontti pitää tehdä talon sisällä.
Jorma Havia: Pieni nukketalokirja : opas nukketalon omatoimiseen rakentamiseen on ainakin ensialkuun hyvä opaskirja aloittelevalle remontoijalle. Unelmien koti -kirja oli historiallinen katsaus. |
Väliovet oli hieno löyty, niiden omatoiminen teko olisi ollut vähän turhan vaativaa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti