sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Ruukkuharjoitus

Olen katsellut kuvia hienoista ruukkupuutarhoista ja kun kirjastosta sain vielä kirjan Gardening in miniature / Janit Calvo (Timber Press 2013, 978-1-60469-372-0), oli suorastaan pakko ryhtyä kokeilemaan. Varsinainen ajatus on tehdä lahjaksi ruukkuun joku "puutarha", mutta sitä ennen piti vähän testata, miten homma oikein pelittää olemassa olevilla aineksilla.

Kaivoin siis omasta varastosta halkaisijaltaan n. 16 cm: ruukun, johon laitoin multa-hiekkaseosta pohjan sorasalaojituksen päälle. Kotoa löytyi hienoa hiekkaa akvaarioharrastuksen peruja ja sekoitin sitä mullan sekaan, sillä kasveksi tähän ruukkuun hain pihasta pieniä mehikasveja ja yhden monivuotisen orvokin, joka oli niin suloisen pieni.
Noin puolet ruukusta erotin korkkimattosuikaleella multaseoksesta ja täytin loppuosan hienon hiekan lisäksi hiekka-pikabetoniseoksella (3 osaa hiekkaa, 1 osa betonia). Betonikin löytyi varastosta; mitä sitä ei vanhassa omakotitalossa olisi tarvittu ja meillähän ei käyttökelpoista materiaalia heitetä pois :) Kun sain hiekkapinnan tasoitettua, ladoin pintaan pieniä kiviä, jotka valikoin mahdollisimman tasapintaisista. Nämäkin ovat vanhaa akvaarion sisustusta.
Suihkuttelin sumutinpullolla vettä sekä multaosaan että kivien päälle, jotta pohja pääsisi kostumaan ja hiekka-betoniseos jähmettyisi - toivon mukaan! Koska kivien väliin jäi pieniä rakoja, ripottelin pelkkää betonia niiden väleihin, kun kivet olivat pinnalta jo kuivuneet. Sitten taas varovasti suihkuttelua, että betoni kostuu.
Jotain pientä tuntui kiviosa kaipaavan ja mietin, millaisen istuimen siihen tekisin. Kun sitten kävin päiväkävelyllä koirien kanssa kaupungilla, huomasin kaupungintalon pihassa Outokumpuun tehdyt penkit. Niissä hieman kaareviin kivijalkoihin on kiinnitetty yksinkertainen puinen istuinpenkki. Siitä syntyi idea yksinkertaisesta kivipenkistä. Biltematikunpätkä ja neljä neliskanttista kiveä (peräisin mosaiikkilaatoista) ja liimaa, siinä se!

Lainasin Lilliltä tulppaaniruukun :)
Kasvit ja ruukku on jo hankittu lahjaruukkuun, joten parin päivän päästä voisin ryhtyä kasaamaan sitä, kun näen miten tämä ruukku asettuu.

10 kommenttia:

  1. Sievä ja niin kesäinen asetelma !

    VastaaPoista
  2. Ompas kiva :) Itse odottelen, että pääsen kesällä leikkien ohessa rakentamaan kukkapenkkeihin, aina jonkun minin koristeeksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on takuulla kivaa! Muista laittaa kuvia tuotoksista.

      Poista
  3. Onhan kivan näköinen ruukku :)! Harrastus näköjään vaan laajenee… mitähän seuraavaksi on tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se: tässä harrastuksessa ei ole mitään rajoja! Ainoastaan koko :)

      Poista
  4. Kiva asetelma. Kivet asettuivat ihanasti ja nyt voi halutessaan vaihdella siihen kalusteitakin. Pitääpä etsiä tuo kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Todellakin kalustusta pitää vielä miettiä, tuo oli niin äkkiä tehty että pitää ajan kanssa sitten saada jotain kivempaa aikaan.

      Poista
  5. Täällä ollaan taas aivan kysymysmerkkinä eli ? Ruukkupuutarhasta en ole kuullutkaan. Minimaailmat sen kuin laajenee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia maailman asioita voi tehdä myös mininä. Ruukkupuutarha tuli mullekin uutena asiana eteen hiljattain ja pakkohan sitä oli kokeilla.

      Poista