lauantai 29. tammikuuta 2022

Tikkaat

Tilasin Maria Malmströmin Pienessä mittakaavassa -kirjan ennakkotilauksena suoraan Nukkekoti Väinölän verkkokaupasta. Ennakkotilaajan etuna tuli tikkaiden laserleikatut puuosat. Kirjassa on ohje tietenkin itse tehtäville osille, mutta itse katsoin vain kokoamisohjeen kirjasta. Lisäksi tarvitsin vain pätkän rautalankaa ja lankaa liiman ja maalin ohella.

Kirjassa on paljon houkuttelevia ohjeita erilaisista materiaaleista tehtyihin askarteluihin. Varsinkin kukkien ohjeet menee pian kokeiluun. Mutta nyt tähän kimara kuvia tikkaista, jotka toki menevät myös kasaan säilytystä varten.







sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Aita ja portti

Viime kesän näyttelyssä talon takapihalla oli korkeampi, punainen aita. Se alkoi kuitenkin näyttämään liian peittävältä, joten otin aidan pois ja ryhdyin tekemään takapihalle samanlaista aitaa kuin millainen etupihallakin on. Minulla oli paljon pitkiä kahvitikkuja, joista sain kummastakin päästä katkaistua sopivan pituisen pätkän aitaa varten. Maalasin tikut ennen kiinnitystä vaakarimaan. Tein aidan "kaksipuoleiseksi" eli joka toinen aitalauta on toisella puolella vaakarimaa.

Yksi puoli kerrallaan liimasin aitalaudat ja niiden väliin laitoin välilaudan, niin oli helpompi pitää välit oikean levyisenä.

Aikaisemmin takapihalla ei ollut porttia, mutta nyt halusin tehdä myös pihaportin. Päädyin kaarevaan malliin, joka oli helpoin toteuttaa. Kiinnitin portin pylvääseen tarvikkeistani löytyneistä saranoista ja salvaksi väänsin alumiinilangasta pidikkeen. Kaunishan se ei ole, mutta ajaa asiansa. Vastakappaleena on pylväässä hahlo, johon salpa lasketaan.

Tässä vielä muutama kuva valmiista pihoista, joissa aita on nyt joka puolella. 




lauantai 1. tammikuuta 2022

Koirakirjoja hyllyyn

 

Facebookissa näin tiedon tulevasta koirakirjaprintistä, jossa oli rotukirjoja 48 kpl. Sen verkkokauppaan laittamisessa oli teknisiä ongelmia, joten ilmeisesti vielä se ei ole kukkasenpuoti.fi-sivulla. Sain kuitenkin yksityisviestillä Liisalta printin 1:12 koossa ja halusin mahdollisimman pian tehdä kirjat hyllyyn. 



Leikkasin printit pötkönä ja taitoin selän ennen lopullista leikkaamista, koska arkilla oli selän taittomerkit kansien ulkopuolella. Tulostin printin lasertulostimella ihan tavalliselle kopiopaperille, vaikka tietenkin kiiltävä valokuvapaperi olisi antanut paremman säväyksen kansille. Kirjojen sisällä on vain pahvin tai balsan palasia eli kirja ei ole varsinaisesti avattava. 

Komea rivi kirjoja tuli kuitenkin kirjahyllyyn. Laitoin kirjat aakkosjärjestykseen englanninkielisen rotunimen mukaisesti :)

Arkille oli vahingossa tullut labradorinnoutajan rotukirja tuplasti, mutta sille on heti käyttökohde olemassa: Marikalle!