lauantai 28. marraskuuta 2020

Kuusia ja kynttilöitä

Tänään oli mukava askartelupäivä ystäväni Leenan kanssa. Sovimme yhteisestä nukkekotiaskartelupäivästä, kun tämä korona-aika on vähentänyt monia yhteisiä harrastustuokioita kavereiden kanssa. 

Jotenkin päivän teemaksi tuli kuuset ja kynttilät, mutta ei se jäänyt vain niihin. Leenalla oli omia kuviolävistimiään mukana ja minullakin on monenlaisia, joten leikkelimme itsellemme myös tarpeisiimme sopivia kuvioita tulevia askarteluja varten. Leena on taitava värittämään ja maalaamaan ja saa aikaan haluamiaan sävyjä tekemisiinsä, täysin päinvastoin kuin minä, jonka värisävyt eivät tahdo sattua kohdilleen.


Valmiista puukuvioista teimme kuusia ja siinä missä minä maalasin omani yhdellä värillä, Leena sekoitti useita vihreitä saadakseen sopivan sävyn ja myös vaihtelua sävyihin. 



Puukuusien lisäksi tein paperikuusia (aloituskuvassa) ja sainpa Leenalta tuliaisiksikin pienen kuusiryhmän lasikuvussa.

Isompi homma oli kynttilöiden valaminen. Leenalla oli mukana tarpeet sitäkin varten ja laitoimme steariinit kattilaan peltipurkkiin sulamaan. Siinä sitten kastoimme puuvillanarua (jonka päässä oli pieni paino) useaan kertaan, jotta saimme oikeita kynttilöitä aikaan. Kynttilöissä näkyy käsityön leima, takuulla ei ole kahta ihan samanlaista kynttilää :)




Totesimme molemmat, että jonkun kotona askartelemisessa on se hyvä puoli, että aina voi hakea jotain lisämateriaalia, mitä ei olisi hoksannut ottaa mukaan johonkin kerhoon tai muuhun paikkaan, mihin pitäisi erikseen lähteä ja viedä tekemisessä tarvittavat materiaalit. Nyt keksimme laittaa kynttilät kuivumaan rimaan, johon kiinnitimme ne maalarinteipillä kuivumisen ajaksi.

Lopputuloksena minulla on tällaiset aidot kynttilät:


Kiitos Leena mukavasta päivästä ja otetaan uusiksi toisenlaisilla tarpeilla.