torstai 25. joulukuuta 2014

Joulukalenteripaketteja

Olin säästänyt kalenterivaihdosta kultakin vaihtokaverilta yhden paketin jouluaattoon avattavaksi. Eilen olikin aivan huikean hieno hetki, kun paketeista paljastui toinen toistaan hienompia pieniä esineitä. Yllä kuvassa on Katjan paketista tullut ihana pyykkikori, jossa oli pyyhkeiden lisäksi pienempi kori, jossa pesuvälineitä pesusienestä narusaippuaan ja juomatölkitkin mukana. Makkaratikkukin löytyi. Katsokaa lisää:

Annelin paketista tuli pari taulua ja kukkamaljakko. Kuvatessani laitoin taulut väärään asentoon, mutta onneksi kuvan sai käännettyä oikein päin. Taulut pääsevät seinälle takuulla.


Sarin paketista tuli ihana pikkuinen hylly, jonka päällä oli kolme purkkia. Hylly tulikin tarpeeseen, sillä minun on pitänyt tehdä Lillin keittiöön joku naulakko, mihin ripustan pannulaput ym. Laitan tähän vain pari koukkua ja se on siinä.


Minnan paketista paljastui aivan huikean hieno leivontapaketti. Kyllä nyt on Lillin hyvä ryhtyä leipomaan, kun on vaakakin ainesten mittausta varten.

Näistäkin paketeista taas opin monenlaisia kikkoja tehdä asioita. Tämän nukkekotiharrastuksen yksi hyvä puoli on, että ideoita jaetaan blogeissa ja mm. facebookin ryhmissä.

Yksi kuvaamaton kalenterilahja vielä: Sarin paketista paljastui hieno pieni kukka-asetelma neljäntenä adventtina.

Suuret kiitokset kaikille kanssani kalenteripaketteja vaihtaneille! Odotan innolla seuraavia vaihtoja :)

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulupuu on rakennettu

Koska omin viimevuotisen kuusen kynttilälyhtyyni, täytyi Lillille tehdä uusi kuusi. Leikkelin osat valmiiksi jo kotona ja punoin kuusen oksat paikoilleen viime torstaina nukkekotikerhossa. Tänään sitten kehittelin kuuselle jalan ja koristeita. Nukkekotilehdessä oli Suomen lippuja lippunauhaa varten ja sen tein eilen jo valmiiksi. Paperienkeleitä askarreltiin myös kerhossa. Niiden taittelu haitariksi vaatii kyllä vähän sorminäppäryyttä, kun taitosten pitää olla melko kapeita. Valmista enkeliä piti monta kertaa lyhentää ennen kuin se alkoi näyttää sopivan pieneltä.
Kuusen runko on tummepi kuin oksat, kun se on erilaista piipunrassia, mutta ei se mitään haittaa. Kaikki täytyy käyttää, mitä talosta löytyy :) Kun kuusi koristellaan, ei runkoa juurikaan edes huomaa.


Enkeleitä varten hain työpaikalta joutavia kellastuneita kirjan lehtiä, joista enkeli oli kiva taitella. Päänä on pieni helmi.

Tänään avasin Minnan paketin. Siinä oli kuvun sisässä hieno pieni koristeltu joulukuusi, sellainen pöytämalli. Kiitos, Minna!

Minun oli tarkoitus laittaa lahjapaketitkin jo kuusen alle, kun otan kuvia Lillin kuusesta, mutta niin ne vaan jäivät kuvaamatta. Lillin olohuoneessa näyttää jo kovin jouluiselta.
Deminiäkin kiinnostaa pöydälle nostettu torttutarjotin, mutta fiksuna koirana se ei varasta pöydältä, vaikka hyvin ylettyisi.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Kinkku ja kakkua

Olen tilannut monenlaisia jouluherkkuja facebookin nukkekotiryhmistä, kun toiset osaavat tehdä niin hienoja juttuja, että itse ei uskalla edes yrittää. Mutta Maria Malmströmin Väinölän vuosi -kirjan ohjeen perusteella halusin itse yrittää tehdä kinkun. Sama ohje muuten löytyy myös lehdestä Kotiliesi Jouluelämää 4/2014. Pari vaihekuvaa mukaan:
Minun kinkusta tuli jotenkin pitkä, joten leikkasin pätkän alusta pois. Ne siivuthan voi käyttää vaikka leivän päällisiksi jossakin jutussa :)

Sain myös päähänpinttymän kokeilla hedelmäkakun tekoa. Siis sellaisen kuivakakun, johon tulee erilaisia hedelmäpalasia, pähkinää, rusinoita tms. Olen monena jouluna tehnyt sellaisen oikeassa elmässä takavuosina, viime aikoina en ole viitsinyt. Minulla oli valmiina erivärisiä paistettuja fimopalasia (jäänyt muista projekteista), joten niistä silppusin "hedelmiä" kakkuun. Taikina valkoisesta, ruskeasta ja keltaisesta fimosta sekoittaen ja sitten tuo hedelmäsilppu sekaan. Sain joku viikko sitten silikonivuokia, joissa kakku oli hyvä tehdä. Painelin kakkutarpeet vuokaan tiukasti ja pullautin kakun pois vuoasta, että sain leikattua siitä muutaman palasen ennen paistamista. Palasiin piti tehdä vähän röpelöä, että näyttäisi enemmän murutaikinakakulta. Joku vanha hammasharja oli käyttökelpoinen siinä hommassa :)
Toinen juttu, mitä halusin kokeilla, on tehdä nestemäisestä fimosta kakku. Sekoitin nesteeseen ruskeaa pastelliväriä ja siitä tuli aika kivan näköinen suklaakakku.

Hedelmäkakkujen lopputulos ei tietenkään ole niin aidon näköinen kuin olisin halunnut, mutta kyllä ne kakkupalasta käy varsinkin, kun lopuksi maalasin paistopinnan.

PS. Meinasi unohtua tämän päivän joulukalenteripaketin sisältö! Katjan paketista tuli hienoja juttuja: kaksi albumia, joihin voisi laittaa vaikka paketista hienot kiiltokuvat sekä pieni kori ja sakset. Kiitos Katja!