torstai 30. toukokuuta 2019

Pelargonit kuistilla

Vihdoin pelargonioita oli riittävä määrä, jotta sain kuistin kesäkuntoon. Askartelimme Marikan kanssa ensin, sitten tein kerhossa parilla kerralla lisää kukkia ja nyt niitä on kuusi ruukullista kuten kuistille sopii. Nämä pelargonit muistuttaa kovin vahvasti hortensiaa, mutta mitä väliä :D




Viime sunnuntaina askartelimme Marikan kanssa kaasugrillit. Kuvassa liima on vielä märkää eli valkoista, kun emme malttaneet odottaa sen kuivumista. Kaasupullo on multa vielä hukassa eli tekemättä.

Erkki pääsi grillin viereen mallaamaan, onko koko hyvä. Kyllä tuolla pienelle perheelle ruokaa saa grillattua. Materiaalina yllätysmunien kotelot, pahvi, hyttysverkko, puuhelmet, pienet nippelit säätimiksi.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Puita

Askarreltiin Marikan kanssa tänään puita. Istutettiin viinirypäleen ranka dödöpurkin korkkiin ja leikeltiin kuviolävistimellä lehtiä ja liimattiin niitä rankaan. Kuva vääristää värejä, lehdet ovat vihreämpiä kuin kuvassa - siis nuo vihreät lehdet.
Marikan hieno omenapuu on kukassa. Vain nukkekotimaailmassa yhtä aikaa on kevät ja syksy, sillä minä tein syksyisiä vaahteroita.
Aika paljon lehtiä on jo tippunut, kun noin vähäinen määrä on enää puussa :)

Kiva oli taas askarrella yhdessä.

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Kukkia ja urheilua

Tänään askartelimme Marikan kanssa kukkia. Halusin tehdä pelargoneja, koska tarvitsen niitä nukkekodin kuistille. Mielestäni pelargonit vaan kuuluvat kuistille, niitä on omallakin kuistilla (nekin ovat tekokukkia, kun oikeat eivät menesty kuistin auringonvalon puutteen takia). Pelargonit on tehty silkkipaperista pienellä  piparkakkukuviolävistäjällä samaan tyyliin kuin hortensiat, lehdet on leikattu muovisesta murattiköynnöksestä riivityistä lehdistä, jotka muotoiltu pyöreämmiksi (vinkki Facebookin Nukkekotiharratajien ryhmästä). Ruukkuna minun kukassani muovikorkki, Marika laittoi omansa paperisuikaleista pyöritettyyn ruukkuun, johon tuli oikein kaunis istutus.
Toinen kukkalaji oli meillä tulppaani, joita tehtiin Minna Lievosen opettamalla tavalla (julkaistu myös Nukkekoti-lehdessä).

Torstaina kerhossa tein Ressulle urheiluvälineitä. Tennismaila ja pallot on tehty Leea Lehelmän ohjeella (julkaistu Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajien projektilehdessä). Pallot tein kotona Silk Claysta, koska kerhoon sitä en tullut ottaneeksi mukaan.


Pesäpallomailan (tai oikeammin baseball, sitähän Amerikassa Ressu pelaa) ja jenkkimallisen räpylän tein ihan omasta päästä sarjakuvassa olleiden kuvien perusteella. Mailaa yritin tehdä kerhossa, mutta siitä ei tullut hyvä, kun minulla oli vain liian ohutta pyörörimaa mukana. Kotona tein uuden vähän paksummasta. Muotoilin Dremelillä. Amerikkalaismallinen räpylä on nahanpalasta tehty liimaamalla.
Ressu on siis kovin urheilullinen ja monipuolinen taitaja. Vielä on työlistalla monenlaisia välineitä.