maanantai 24. elokuuta 2020

Korona-peli

 

Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajien uusimmassa jäsenlehdessä oli korona-pelin teko-ohje ja siitä sain heti idean ehdottaa sitä Marikalle seuraavan kerran askartelutyöksi. Marika onneksi innostui ajatuksesta, joten eilen saimme aikaan nukkekotiin lautapelit.

 

Otin jo edellisenä iltana varaslähdön askarteluun sipertämällä Fimosta nappulat peliin. Ei niistä todellakaan tullut tasasen pyöreitä ja samankokoisia palikoita, mutta toivottavasti nukkeväki ei ole kovin pikkutarkkaa sen suhteen ja voivat pelata vähän muotopuolillakin palikoilla.



 

Ohjeissa oli vähän sekavuutta ja jalkojen tekoon oli vain kirjallinen ohje eikä yhtään kuvaa jaloista. Järkeilimme mallia ja Marika teki oman sovelluksen asiasta. Minä yritin liian hankalaa systeemiä ja ne jalat ovat edelleenkin tekemättä ja taitavat jäädäkin - ellen tee jotain toisenlaista ratkaisua. Voiha peliä pelata nostamalla pelilauta pöydän päälle, eikö voikin :)

Pelin rakennusaineena pahvia, kahvitikkuja, coctailtikkuja (tai vastaavaa ohutta mitälietikkua), Fimoa ja liimaa.

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Kulttuuria


Tilasin Nukkekoti Väinölän verkkokaupasta kitarakitin, jonka teossa meni joku päivä. Vaikeustasoksi oli merkitty Vaativa ja kyllähän siinä näppäryyttä tarvittiin varsinkin kielten paikalleen laitossa. Ohjeet ovat kyllä hyvät. Suurimman viivytyksen rakentamisessa aiheutti kuitenkin lakka, sillä minulla oli vain spraylakkaa ja halusin siveltävän lakan kitaran pintaan. Mutta valmista siis tuli ja Erkki pääsee soittelemaan keinussa :)


Musiikkikulttuurin lisäksi nukkekodissani tarvitaan maalaustaidetta. Olen ottanut lehdistä talteen tauluksi sopivia kuvia. Jotku ovat suoraan jostain maalauksesta ja jos kuvatekstissä on kerrottu, kenen maalaus (ja minkä niminen), laitan tiedon taulun takapuolelle.
Liimasin ensin taulukuvat kartongille, niin taustasta tulee vahvempi ja kehyksille saa liimauspintaa kartongista.



Kehykset leikkasin nukkekodin listamateriaalista. Tässä ne ovat vielä maalaamattomia, vain liimattuna muotoonsa. Irrallaan ne on helpompi maalata.

Muotoillut listat kannattaa ehdottomasti sahata jiirilaatikon avulla. Ainakaan minä en osaa välttämättä hahmottaa jiirisaksilla kulman oikeaa suuntaa, kun pitää ottaa huomioon myös paksuus - eri asia on leikata tasaista tikkua jiiriin. Sen myös hoksasin, että kannattaa merkitä listaan takapuolelle, mikä on alareuna, sillä listaa pyöritellessä helposti leikkaakin väärän kulman.

Ja jotta kulttuuria tulisi riittävän monipuolisesti, tein muutaman valekirjan nukkekodin kirjahyllyyn. Löysin taulukuvia etsiessäni yhden printin, jossa oli vanhojen kirjojen kansia ja niistä tein muutaman kirjan.