sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Näyttely avautuu 1.6.


 Kävin viemässä keskiviikkona taloni Järvenpäähän Aholaan, jossa näyttely on avoinna yleisölle 1.6.-30.9.2021. Koska elämme vielä korona-aikaa, tällä hetkellä pitää varata aika näyttelyyn tutustumiseen vaikkapa tästä linkistä. Toivottavasti pian päästään rajoituksista eroon ja näyttelyyn pääsee tutustumaan ilman etukäteisajanvarausta.

Taloni sisustus kärsi hieman kuljetusvaurioista, joten pyysin lupaa tulla paikalle heti aamusta korjailemaan irronneita osia. Muuten rivitalon rakentaminen oli ajoitettu sen mukaan, mikä oli asunnon numero (minulla numero 3), koska rakennukset piti laittaa järjestyksessä kiinni toisiinsa. En voinut jäädä tietenkään sinne koko päiväksi, joten minulla ei ole vielä käsitystä, kuinka hienoja taloja siellä kaiken kaikkiaan on esillä. Rivitalossa on yhteensä 11 asuntoa ja näyttelyssä on lisäksi yksi kerrostalo, jossa on 10 asuntoa. Nähtävä ei siihen lopu, sillä esillä on myös roombokseja ja hieno kattaus Päivi Variksen tekemiä nukkeja (hänen tekemänsä on minunkin Alma eli tuolla alakerran pöydän ääressä istuva rouva). Heikin (joka istuu terassilla takapihan puolella) olen tehnyt itse, ensimmäinen itse tekemäni nukke.

Näyttelyyn piti lähettää myös esittely asunnosta:

Eläkeläispariskunta Alma ja Heikki Taimela viettävät hyvin ansaittuja eläkepäiviä mieluiten kotonaan 
puuhailemalla omassa puutarhassa. Molempien leipätyö oli hyvin lähellä harrastusta, sillä Heikki oli
puutarhuri ja Almalla oli oma kukkakauppa. Nyt ei enää tarvitse kellon kanssa kilpailla, vaan saa ihan
omaksi ilokseen hoitaa pientä kasvihuonetta ja pihaa istutuksineen, mutta aikaa vietetään välillä myös
lueskelemalla ja tai käsitöiden parissa.


Muutama sana asunnon sisustuksesta. Täällä eletään siis ihan nykyajassa, mutta kalustus on suloinen sekoitus vanhaa ja uudempaa, kuten monella on. Yläkerrassa on makuuhuone ja olohuone, joiden välille en halunnut laittaa seinää estämään näkyvyyttä koko asuntoon. Etualalla on PikkiSETin sohvakalusto, jonka itse verhoilin ja hankin vielä sohvapöydän heiltä täydentämään tätä asetelmaa. Sängyn vieressä takana näkyy korituoli, jonka olen ostanut nukkekotikirppikseltä, mutta kaikki muut huoneessa olevat huonekalut ovat itse tekemiäni joko kokonaan alusta asti tai valmiista kitistä kokoamalla. Ihana sängynpeite on Satu Saukkosen virkkaama tilaustyö, joka on tehty ompelulangasta isoäidin neliöitä virkaten. Itse en ikinä kykenisi tekemään tuollaista! Asikaisen Leenan tekemä kirjontatyö on nojatuolin käsinojalla ja käsityölaatikko lipaston päällä. Virkatut liinat ovat ostettuja, en ihan tarkkaan muista mikä keneltäkin.