maanantai 2. helmikuuta 2015

Eläkkeellejäämislahjaboksi

Kun ihailin facebookin nukkekotiryhmässä jonkun eläkkeellejäämislahjaksi työtoverilleen tekemään roomboksia, sain ahaa-elämyksen: siinäpä oivallinen idea toteuttaa kirjastomiljöö pienoiskoossa. Tuleva eläketapahtuma oli silloin vasta reilun vuoden päästä edessä, joten aikaa toteuttamiseen oli hyvin. Muistin työkaverini Marjan maininneen joskus tehneensä vuosia sitten huonekaluja nukkekotiin ja menin ehdottamaan ideani hänelle ja läpi meni! Olin nähnyt myös hienoja kirjoista tehtyjä bokseja ja sellaisen nimenomaan halusin tehdä.  Yhteinen ideamme oli tehdä työhuoneesta ikään kuin aikajana eli samassa huoneessa on sekä historiaa että tätä päivää: "kortistosta Kohaan".


Kokoonnuimme muutaman kerran meille yhdessä rakentamaan ja ideoimaan, mutta ideointia ja pähkäilyä harrastettiin monesti myös lounaskeiton ääressä työpaikalla. Ensin piti rakentaa se boksi, mihin kalusteet ja muu tarvittava rekvisiitta sitten saataisiin paikoilleen. Halusimme riittävän ison tilan, jotta kaikki tarpeellinen mahtuisi hyvin esille. Pohjaksi löytyi poistetuista kirjoista Rien Poortvlietin  Nooan arkki, jonka 40 cm:n korkeus antoi hyvän tilan lattiaksi. Poistokirjoja käytimme myös seiniksi ja siihen valitsimme riittävän kookkaita kirjoja, että saatiin huonekorkeus sopivaksi (mittakaava 1:12). Kirjat leikattiin L:n muotoon eli jäljelle jäi kirjan selkä ja yläreuna. Leikkaaminen kuviosahalla oli melko pölyistä puuhaa ja yllättävän hidasta, mutta onnistui, kun teippasimme maalarinteipillä kirjan nippuun. Kirjat liimattiin lopulta kiinni ja koska syvyyttä huoneelle tuli kahden kirjan verran, laitoimme reunoille tapetilla päällystetyt pahvit peittämään rakoja. Katon teimme vanerista. Tapetilla päällystimme myös sisäseinät takaseinää lukuunottamatta, sen halusimme jäävän aidoksi kirjaseinäksi.





Kaikki huonekalut ovat itse tehtyjä. Kirjoituspöydän pöytälevy on kirjan kansi sopivasti pienennettynä alkuperäisellä kangaspäällisellä verhoiltuna. Pöydän jalat on tehty rakettikepistä, laatikosto on tulitikkulaatikoista ja laatikoiden vetimien (pahvia) malli otettu työpaikan kalusteista. 
Työtuoli pyörii kierreruuvin avulla, muuten tuoli on tehty pahvista, nahkapaloista, muovipyöristä ja jostain kartio-osasta. Kirjahyllyistä toinen on vaneria, toinen Bilteman sytyketikuista tehty. Kirjakärrin tein vanerista, kahvoina rautalankaa ja alla muovipyörät rautalankarenksussa. Kärriin sain aika oikeanlaisen sävyn akryyliväreillä. Ikkunan alla oleva lipasto on pahvilaatikko, joka on päällystetty kirjankansimateriaalilla, ovet piirretty ja liimattu helmet oven nupeiksi ja pitkulaiset helmet jaloiksi. Vanha kortistolaatikosto on toteutettu pahvipakkauksen päälle liimaamalla valokuvan perusteella oikean väriseksi maalattu paperi muille sivuille, eteen on liimattu kuvankäsittelyllä valokuvasta muokattu laatikoston kuva. Kortiston alla on mustaksi maalattu vanerinpalasta ja tulitikuista tehty taso. Etureunassa oleva vaatekaappi on joku valmis muovinen kaappi, jonka maalasin harmaaksi. Naulakon väänsin alumiinilangasta.  



Boksia varten on ostettu ainoastaan Airamin ledvalolankaa valaistukseen. Se toimii paristoilla 6 tuntia kerrallaan ja syttyy taas 18 tunnin päästä, jos ei sammuta valoa katkaisijasta. Etuseinän pleksi on myös ostettu tätä varten ja työpöydällä oleva vanhanmallinen lankapuhelin. Marja teki oven ja ikkunan sekä luokitustaulun seinälle ja seinäkellon, molemmat teimme erinäisen määrän kirjoja (Marjan kirjat aukeavatkin, minun tekemät ovat hyllynlämmittäjiä). Parilta muulta työkaverilta on peräisin myös jotain: suklaalevyt ja kukkaruukku vaatekaapin päällä. Samaisen kaapin päällä oleva vanhanmallinen radio on Maria Malmströmin pajassa Keuruulla toissa syksynä tehty, tässä se pääsee hyvään "kotiin".   
 
Naulakossa roikkuva sateenvarjo on coctailvarjosta tuunattu, ruskea laukku on oikeasti pyyhekumi Tiimarista (ruskeaa akryyliväriä vaan päälle). Hyllykön kansiot on taitettu kartongista ja siellä on myös ihka oikeita Perusoikeuteni EU:ssa –kirjoja useammalla kielellä. Työpöydän tietokonetarvikkeet on tehty muovipaloista ja niihin on liimattu sopivaan kokoon tulostettu kuva (näppäimistö, keskusyksikön ja kirjoittimen etupaneeli). Lomakelokero on pahvia. Kirjantuet hyllyissä ja kirjakärrissä on tehty säilykepurkin pellistä ja maalattu. Roskakorina on maitopurkki (kahvimaito). Seinäkalenterissa komeilee villakoira Pessin kuva.








Hyviä eläkepäiviä, Seija!
                                                                   
                                                                           

30 kommenttia:

  1. Upea! Varmaan on saaja (Seija) ollut onnellinen tämän saadessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Saaja suorastaan liikuttui. On kiva antaa sellainen lahja, jota arvostetaan.

      Poista
  2. No tuohan on oikea taidonnäyte! Eipä meikäläisellä riittäis tuollaiseen kärsivällisyys eikä näpit - taidoista nyt puhumattakaan :) …Ollaankohan me ihan oikeasti siskoksia? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siskoseni :) Meille vaan on jaettu vähän epätasaisesti ominaisuudet: sulle on annettu kaikki musiikillinen lahjakkuus, mulle jotain muuta. Ja kuka se tekeekään niitä kransseja tehtailemalla joulun alla, kysyn vaan :) Voithan sä ottaa pienen "kunnian" tuosta työstä, kun sait ne valot hommattua, joten kiitos vielä kerran!

      Poista
  3. Tämä on aivan mielettömän upea! Enkä yhtään ihmettele, että saaja on herkistynyt saatuaan tämän.
    Ihana nähdä tästä vihdoin kuvia, kun tästä on ollut puhetta :)

    VastaaPoista
  4. Hieno! Ja antoi taas uusia ideoitakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun voin auttaa ideoimaan. Itsekin saan ideoita toisten tekemisistä.

      Poista
  5. Tosi hieno boksi! Kyllä kelpaa tuommoista kirjahyllyssä katsella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kirjahyllyssä voi välillä vaihtaa puolta, kumpi on näkyvissä :)

      Poista
  6. Kivoja ideoita olette kokeilleet ja lopputulos on hauska.

    VastaaPoista
  7. Ihana lahja ja niin ajatuksella tehty! Oikea aarre. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tätä sai kyllä kivasti miettiä ja pähkäillä.

      Poista
  8. Mitäs tähän nyt vielä sanois, ainiin: HIENO! :-)

    VastaaPoista
  9. Tiesin että olette tekemässä hienoa juttua, mutta että näin hienoa! Olette taitavia ja kärsivällisiä. Lahjansaaja aivan varmasti arvostaa jokaista hetkeä, jonka olette tähän projektiin uhranneet ja jokaista ajatusta. Olkaa ylpeitä lopputuloksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme ylpeitä, kukas se kissan hännän nostaa jos ei kissa itse.... tai koira :)

      Poista
  10. Tosi upea boksi. Kyllä tälläiseen mnee paljon aikaa, mutta hieno muisto se on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tarkoitus oli jättää hyvä muisto työvuosista.

      Poista
  11. Voi miten hieno! Itkut tirauttaisin, jos tuollaisen muistamisen saisin, tosi yksilöllinen ja ihana lahja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, toista samanlaista ei takuulla ole!

      Poista
  12. Tosi hieno! Kiitos kun kerroit miten nuo on tehty, sain monia hyviä vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, kun olen voinut olla avuksi.

      Poista