keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Uudet tuolit keittiöön

Juhlimme toissa viikonloppuna langon viisikymppisiä ja siellähän oli tietysti myös kuohujuomaa tarjolla. Sehän oli selvää, että minä keräsin kaikki korkit ja niiden kuoret talteen. Yhden rautalankakuoren löysimme myös viime lauantaina retkellä Vääksyssä, sekin tuli korjattua parempaan talteen. Tarpeita oli siis kunnon kalustoon ja näin lomalla oli aikaa ryhtyä värkkäämään niistä tuoleja. Sain viime lauantaina myös idean, miten teen tuoleihin selkänojat.
Leikkasin pois alareunasta sen avattavan langan ja hahmottelin paperille selkänojan kuvion. Sitten ryhdyin kieputtelemaan rautalankaa selkänojan osiin.
Koska korkit olivat erivärisiä ja eri merkkiäkin keskenään, olin jo päättänyt maalata ne valkoiseksi, kunhan saan selkänojat kiinnitettyä. Jätin "istuimen" tuoleihin paikoilleen maalauksen ajaksi ja sillä aikaa kun maali kuivui, kehittelin tuoleihin pehmusteet. Mulla oli kangasnäytteitä, jossa oli kolmea eri vihreän sävyä ja päätin tehdä tuolit kolmella eri värillä eli kaksi kutakin. Aika pieni se sävyero noin valmiina on, mutta on kuitenkin.
Tuolit ensimmäisen maalikerroksen jälkeen.
Maalasin tuolit valkoisella mattaspraymaalilla pariin kertaan ja niistä tuli ihan kivat. Pehmusteet on liimattu paikoilleen ja niitä pitää vielä vähän fiksata.
Lillin keittiö näyttää nyt vähän avarammalta, kun puupenkki ei ole tilaa viemässä.

4 kommenttia:

  1. Jestas! Juhlitaan vähän useammin, kun kerta noin hienoja kalusteita syntyy yksistä pullonkorkeista! Täällä tehdään aaltoja… :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti aalloista :D Mitäs seuraavaksi juhlitaan?

      Poista
  2. Hienot tuolit. En ensin hokannut, että ne on pullonkorkeista tehty, vaikka olet tekniikan aikaisemminkin täällä esitellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mitään ei saa siis heittää pois, joku voi tarvita roskaasi :)

      Poista