sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Yksi tavoite saavutettu

Nukkekodissa on nyt etuseinät paikoillaan! Pintakäsittely ei ole vielä lopullinen, joten ikkunan- ja ovenpielet ja itse ikkunat ja ovi on kiinnitetty ihan vain väliaikaisesti sinitarralla ja maalarinteipillä. Ulko-ovesta puuttuu ovenkahvat ja rappunen oven edestä, sisäpuolella ei ole oven ympärillä listoitusta, mutta ei kerrota sitä kellekään :) Kranssi ovessa saisi olla talvisempi malli, mutta laitoin nyt tuon syksyllä tekemäni. Jospa tässä saisi aikaan vähän jouluisempaa. Varastoistamme löytyi pieni haka, jonka kiinnitin etuseinään ovien kiinni pitämiseksi, mutta liian iso tuo on. Pitää löytää jostain sopivampi kiinnityssysteemi.

Yläreunan "lipan" alla jää sopiva tila paristokäyttöiselle ledlampulle (pitkulainen), joten makkarissa ja olkkarissa on valo, kun näin halutaan. Ostin kaksi erilaista lamppua ihan kokeilun vuoksi ja kirkkaudessa on todella paljon eroa.
Noista uusista ikkunoista puuttuu verhot ja olohuoneessahan ei ole verhoja vielä ollenkaan. Tarttee varmaan ryhtyä vähän tekstiilitöihin välillä. Monta tarpeellista tavaraakin puuttuu vielä Lillin huushollista, joten töitä riittää ja pähkäilemistä, mistä niitä tavaroita tehdään.

6 kommenttia:

  1. Oijoijoijoi… tahtoo leikkimään! Tuleepa niin houkutteleva nukkekoti, että taitaa olla mummi useinkin leikkimässä sitten aikanaan Nellan luona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nella tuskin panee pahakseen, jos mummi tulee sen kanssa leikkimään :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Ikäisekseen ihan hyvässä kunnossa ja peruskorjauksella vaan paranee. Talolla on ikää melkein 50 vuotta.

      Poista
  3. Hieno talo! Sen saaja on varmasti ikionnellinen :)

    VastaaPoista
  4. Se on tarkoitus ja toivottavaa. Kiva kun tykkäät.

    VastaaPoista