tiistai 12. huhtikuuta 2016

Keittiökaappeja

Alman ja Heikin keittiö on hyvällä alulla, kun sain sinne jo alakaapit paikoilleen. Yläkaappeja ei tule, vaan teen seinälle avohyllyt, josta pikkutavarat näkyvät paremmin kuin kaapista. Tällä nukkekodilla ei ole tarkoitus leikkiä, joten ovienkaan ei tarvitse avautua. Menin siitä yli, mistä aita oli matalin eli tein "kaapit" pelkästään liimaamalla "ovet" runkoon. Sama juttu "laatikoille".

Tein Bilteman tikuista etuseinän ja tason, päädyt ja ovet ovat pahvia. Ovien "peilit" on tehty kartongista. Tasoon tein reiän tiskiallasta varten (allas on folioteipillä päällystetty voinappirasia).


Tason päällystin marmorikuvioisella kontaktimuovilla (tosi vanhaa varastoa) ja altaan teippasin alapuolelta kiinni tasoon ja ympärille vielä folioteipistä "tiskipöytää".

Liesi ja uuni on netistä kaivettuja kuvia, jotka tulostin valokuvapaperille ja liimasin paikoilleen. Ovien ja laatikoiden vetimiksi liimasin pienet punaiset helmet. Hana on vielä vaiheessa.

Seinälle tulee tietysti jonkinlainen liesituuletin ja ehkä reelinki tms. johon voi ripustaa keittiötyövälineitä ja sitten ne avohyllyt astioille. Ja jääkaappi pitää ryhtyä värkkäämään.

Työtasolla on viime vuonna Milanon messuilta ostamani monitoimikone. Punainen tietenkin :)

4 kommenttia:

  1. Nämä "feikkikaapistot" ovat niin hyvän näköiset, että!! Monta hyvää toteutusvinkkiäkin -kiitos :)

    VastaaPoista
  2. Itsekin teen yleensä avautumattomia kaappeja ja laatikkoja, en pyri niin täydellisyyteen ja kun ei niitä tosiaankaan ikinä kuitenkaan avata. Tätä sinun projektiasi täytyy seurata, kivan näköistä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä projekti etenee hyvin vaihtelevasti :)

      Poista