sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Minimarkkinat Oulussa

Oulussa oli lauantaina Nukkekotiyhdistyksen vuosikokous Pohjois-Pohjanmaan museon tiloissa ja samassa yhteydessä oululaiset järjestivät myös minimarkkinat. Myyjiä oli tilassa niin paljon kuin sinne mahtui ja monenlaista kivaa nukkekotitavaraa oli tarjolla. Niinhän siinä taas kävi, että mopo karkasi käsistä ostosten suhteen :)

Kirsti Kilposen tekemiä nukkeja kävin katsomassa moneen kertaan ennen kuin päädyin ostamaan pariskunnan, miehen jolla oli hiukset valmiina ja hiuksettoman naisen, jolle ostin myös vaaleita hiuksia. Saapa nähdä, millaisen kampauksen nainen saa - minä kun en ole mikään taitava kampausten tekijä.
Pitkään pohdimme, onko pariskunta sopiva toisilleen. Voi olla, että koska nainen näyttää aika paljon siloisemmalta kuin mies, hänellä on käytössään kunnon kauneudenhoitotuotteet (esim. BYAS) tai sitten ikäero on kuin valtakunnan ykköspariskunnalla. Mene ja tiedä :)

Vaatteiden teko on tietenkin edessä jossain vaiheessa myös tälle pariskunnalle. Sitä(kin) silmällä pitäen ostin Takinkääntäjän puodista yhden kangaspalan ja monenlaisia nappeja ja nippeleitä sekä tarranauhaa vaatteiden kiinnityksiä varten.

Pääsiäispöytään pitää saada herkkuleivonnaisia, niitä tekee ainakin Nukkekotikokit. Kuvassa ei ole ostamaani tipuasetelmaa, kun sen annoin Nellalle. Todella ihania leivonnaisia ja kaikkea muutakin (vesimeloni myös heiltä).

Olin suorastaan ällistynyt, miten halvalla sain virkatun sängynpeiton, maton ja neulotut villasukat. Jos en ole ihan väärässä, näiden tekijä oli Helen Lastumäki Raahesta. Aivan ihania käsitöitä!

Torniolaiselta Leena Keräseltä ostin pienen lasilinnun (helmistä) ja kaktuksen, jossa alun perin oli ollut jotain neulasia ja kuivuneena se oli istutettu saviruukkuun. Hauska ruukkukasvi ja ihana lasilintu.

Yksi parhaista löydöistäni markkinoilta oli pyöreät lasipallot (vai lienevätkö jotain muovia, en ole varma), sillä tarvitsen Ressun koppiin juuri sellaisen. Koska en osannut arvioida, kumpi on sopivamman kokoinen, ostin molemmat myynnissä olleet koot. Lisäksi muutama juomalasi (nyörin stoppareita oikeasti :)) Nämä ostokset Jaanan ateljesta.

Syy on tässä:


Ostin markkinoilta myös Nukkekotiyhdistyksen uuden kitin eli Maria Malmströmin tekemän laserleikatun porrasjakkaran tarvikkeet. Kuvassa näkyy myös kierrätyspöydästä ottamani kangaspala, josta tulee matto. Lisäksi ostin tietysti arpoja, joista voitin kirjan, ämpärin ja pakkauksen, jossa oli pari heinäseivästä, matto ja rasia. Ämpärin annoin Nellalle, joten se ei näy kuvissa.



6 kommenttia:

  1. Hienot ostokset. Kirstin nukeista olisi ollut kiva valita joku asukkin tännekin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen joskus aikaisemminkin katsellut Kirstin nukkeja sillä silmällä, mutta en ole osannut ostaa yhtään. Nyt sitten tuntui, että on pakko hankkia, sillä kovin montaa tilaisuutta ei varmaan enää tule. Tykkään siitä, miten vartalot on tehty ja täytetty ja tietysti myös posliiniset pää, kädet ja jalat ovat hienompia kuin massasta tehdyt (joita itse pystyy jollain lailla tekemään).

      Poista
  2. Hienoja löytöjä! Nuket ovat tosi persoonallisen näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pidän noista nukeista koko ajan enemmän.

      Poista
  3. Kivoja ostoksia :)
    Kirstin nuket myös minulla ollut muutaman kerran harkinnassa ostaa !
    Ihanan persoonallisia ovat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minusta myös Kirstin nuket ovat persoonallisia ja hienosti tehtyjä.

      Poista