sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Keittiönkaappeja rakentamassa



Jonkun aikaa pähkäilin, ennen kuin sain päätettyä, teenkö keittiöön lattialla olevista kalusteista kaappeja vai laatikostoja. Kaapit voitti lopulta, koska niitä on helpompi tehdä kuin laatikoita (ainakin minusta). No, kyllähän sarakoiden kanssa ährääminen on vähän hankalaa, mutta Dremel pelastaa tällaisista tilanteista. Saranana on katkaistu nuppineula, jolle porasin reiän runkoon ja oveen. Hella minulla olikin jo valmiina, kun olin tehnyt Nellan nukkekotiin uuden hellan entisen kärsittyä vähän vaurioita ja sitten kunnostin itselleni sen alkuperäisen. Kierrätystä parhaimmillaan?

Näitä kaapin runkoja pitäisi tehdä vielä muutama lisää. Materiaalina on 4 mm:n vaneri, joka on muistaakseni peräisin eteisen lipaston osista (lipaston, jonka nuori koiramme sorvasi oman makunsa mukaiseksi, mutta ei ollut meidän ihmisten makuun, joten hankimme tilalle uuden).

Sitten muutama kuva talon tämänhetkisestä sisustuksesta. Kovin on vielä keskeneräistä, mutta veikkaanpa, että tämä ei tulekaan koskaa täysin valmiiksi kuten ei 1:1 kotikaan. Se elää siis tilanteiden mukaan. Mutta nyt siis näyttää tältä:

Kuisti irrotetun katon kautta kuvattuna.
Vasemmalla "toimistohuone", oikealla keittiö.
Toimistohuoneessa on takka, saman mallinen ja samassa paikassa kuin 1:1 kodissakin.
Keittiö etuseinän kautta kuvattuna. Oikealle seinustalle tulee hella ja kaapit, kunhan ne joskus valmistuvat.
Yläkerrassa on makkari.
Makkarin takaseinällä on irtoseinä, jossa valeovet. Ullakkotila rajattu näin pois makkarista.
WC:n nurkan taakse jää makkarissa pönttöuuni.
Yläkerta kokonaisuudessaan. Valkoinen laatikko (pahvikotelo) oikeassa alanurkassa kätkee sähköpääkeskuksen.
Oikeassa elämässä mun askarteluhuone on tässä. Täälläkin ullakon edessä irtoseinä ja valeovet. Myös etualalla oleva seinä on irroitettava, sillä huonetta on muuten aika mahdoton kalustaa.
Paljon on vielä tekemistä, mutta sehän onkin kivaa. Vessat tuottaa eniten päänvaivaa. Yläkerran makkarin vieressä oleva vessa on aika yksinkertainen, sinne ei mahdu muuta kuin pönttö ja lavuaari sekä seinälle pieni hyllykkö/kaappi. Alakerran eteistilassa oleva vessa sen sijaan on suuremman miettimisen alla, sillä koska portaikko on pienempi kuin oikeasti, eteisessä on enemmän tilaa ja olen pähkäillyt, josko siihen tekisi pienen kylppärin vessakalusteiden lisäksi. Ainakin suihkukaappi sopisi. Oikeassa talossahan meillä on kellarikerroksessa saunatilat ja muutakin, mutta todennäköisesti tähän taloon ei koskaan tehdä kellarikerrosta. Mutta en mene sitäkään vannomaan :)

Olohuone jäi vielä kokonaan kuvaamatta, hupsista! Kalustan sitä hieman lisää ja kuvaan sitten joku päivä.

4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Tuo toimistohuoneen takka on aivan ihana. Itsekin puuhastelen keittiönkalusteiden parissa, oikeastaan suunnittelen vasta. Pitää piilottaa sähkökeskuskin niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Keittiösuunnittelu on työlästä, vaikka olisi malli edessä :) Sähköjen kanssa mun ei onneksi tarvitse itse pähkäillä, ne tuli talon mukana.

      Poista
  2. Heh -onpas niin tutun oloinen talo, että pisti miettimään, onko makkarin yöpöydän herkut sitten gluteenittomia...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy pyrkiä siihen, että kaikki on gluteenittomia, mutta nuo piirakat valitettavasti eivät ole :D

      Poista