sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulukoristeita ja joulukalenteria

Satunnaisessa järjestyksessä tämän joulun koristuksia. Ensin kuva ruukusta, jossa korallimättäiden (tai mitä nuo kasvit nyt olivatkaan) vieressä penkillä pari tonttua seuraavat keittiön touhua. Erilainen tonttu tuli tehtyä Kati Kainulaisen tekemässä DollsHouse and Miniature Scene -lehdesssä olleen ohjeen mukaan. Piipunrassitonttu pääsi hyasintin juurelle istuksimaan.
Tuosta tontusta ei tullut ihan yhtä pieni kuin ohjeessa oli, mutta ohjeessa oli valitettava puute osien mittojen puuttuessa. Meni sitten silmämääräisesti vähän ison puolelle, mutta kyllä se tuohon sopii.

Joulukalenterivaihdossa Sarin ja Minnan kanssa vaihdoimme kolme luukkua kukin. Sarin paketeista paljastui kivoja koristeita:

Minnan kalenteripaketeissa oli myös kauniita esineitä:

Kyllä näitä kelpaa taloihin asettaa esille joulun aikaan ja muulloinkin.

Viimeisimmässä Nukkekoti-lehdessä olleen ohjeen mukaan tein myös pieniä tähtiä paperista. Näissä tähdissä paperi oli ihan kaupan mainoksessa olleesta taustakuvasta.
Tuo paperitähti on päässyt koristamaan keittiön pöydällä ruukussa olevaa sypressiä samoin kuin sen muutama samanlainen kaverikin. Ehkä ensi jouluna ne ovat jo uuden nukketalon ikkunoilla :)

Teimme työkaverin kanssa Joensuun pääkirjastoon joulukalenterin roomboksina, jota täytettiin tavaroilla kerran viikossa. Voit katsoa tavaroiden esittelyä facebookista ja lopputuloksen näet myös tässä:
Tätä oli hauska ideoida Marin ja Ullan kanssa. Tavarat ovat Marin ja minun tekemiä enimmäkseen, mutta mukana on myös muilta ostettuja kivoja ja tarpeellisia esineitä. Kiitos kaikille lopputulokseen myötävaikuttaneille!

Valitettavasti en muistanut kuvata Nellalle tekemäni joulukalenterin tavaroita tehdessä enkä myöskään pakatessa, joten voin vain kertoa, että kalenteri tavaroineen on ollut mieluinen.

4 kommenttia:

  1. Hyvää joulua! Kivoja juttuja olet taas tehnyt ja saanut :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulunjatkoa. Kauniita pieniä ihmeitä on vaihtanut omistajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Omia kalenteritekeleitäni en tainnutkaan kuvata :(

      Poista