perjantai 26. elokuuta 2016

Auringonkukkia

The Dolls' House magazinen syyskuun numerossa on Marianne Cookin laatima ohje auringonkukista, jotka tehtään paperista, kartongista, rautalangasta, helmistä ja hiekasta. Ohje oli niin kiinnostava ja kukat niin minun makuuni, että tätä täytyi kokeilla. Tarvikkeina tärkeitä oli myös kaksi erikokoista kuviolävistintä.


Isommat kukat piti tehdä keltaiseksi värjätystä paperista, mutta minä käytin valmiiksi keltaista paperia. Pienemmät kukat tehtiin vihreästä. Kumpaakin väriä tarvittiin kaksi kukkalävistystä kutakin tehtävää auringonkukkaa kohden. Kukan keskustaksi lävistettiin pyöreä kappale, tavallisen rei'ittäjän avulla tuli juuri sopivan kokoinen. Minulla oli valmiiksi sopivan ruskeaa ohutta pahvia, joten värjäämään ei tarvinnut tätäkään ryhtyä. Pyöreän reiän päälle liimattiin siemenhelmi, johon sitten kiinnitettiin kukkalanka (minulla ohut paperipäällysteinen rautalanka).


Ohjeen mukaan keskusta piti kuorruttaa ruskealla hiekalla tai sen puutteessa vaalea hiekka piti värjätä akryylivärillä ruskeaksi. Mietin asiaa ja hoksasin, että mullahan on valmiina tummanruskeaa vastaavaa ainetta eli kuivaneita kahvinporoja. Sopii tähän tarkoitukseen loistavasti!

Vähän jouduin soveltamaan ohjetta, sillä ilmeisesti paperini oli kovin erilaista kuin ohjeessa tai joku muu vähän pielessä, mutta en mitenkään saanut keltaisia kukanosia ohjeen mukaisesti helmen "yli". Vihreät kukanosat jäivät peittämään helmeä. Ei hätää, liimauksen kuivuttua paperia voi hyvin taivutella ja mutistella sopivaan malliin keskustan ympärille. Mielestäni lopputulos on oikein onnistunut.


Seuraavaksi pitää kokeilla itse värjättyä paperia, saan ehkä vähän oikeamman sävyisen keltaisen. Mutta onhan niitä monenlaisia lajikkeita, eri sävyjä...

4 kommenttia:

  1. Minäkin käytin aikoinaan kahvinporoja samaan tarkoitukseen :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että ehkä ohjeen laatija ei ole kahvinjuoja eli ei voi tietää, että käytetyt kahvinporot ovat hyvin käyttökelpoisia miniaskartelussa :)

      Poista
  2. Todella kauniit auringonkukat. Tuo kahvinporo onkin hyvä idea kukan keskiössä, pitää myös kokeilla joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aina kannattaa hyödyntää jo kertaalleen käytetyt tuotteet :)

      Poista