tiistai 22. joulukuuta 2015

Lepakkotuoli


Siinä se nyt on, lepakkotuoli. Aika monta päivää sitä piti vääntää ja lopputulos näyttää siltä, kuin kissat olisivat jo käsitelleet sitä aika kaltoin. Siis ihan oikean näköinen :)

Homma alkoi rungon hahmottelusta. Olin jo aikaisemmin (kauan sitten) kuvannut oman lepakkotuolin rungon ja kuviin vielä merkkasin, mikä on yhtä palaa rungossa. Mittasin osat ja jaoin luvulla 12, kuten asiaan kuuluu. Sitten vääntämään alumiinilangasta runkoa. Alumiinilanka oli siinä mielessä hyvä valinta, että sen taivuttaminen on helppoa, mutta huonona puolena oli se, että sitä ei voi juottaa. Piti siis käyttää liimaa rungon kasaamisessa yhteen eli kahden palan  yhteenliittäminen.


Kun runko oli vihdoin liimattu ja vielä väännetty oikeanlaiseen muotoon, maalasin sen kiiltävällä mustalla spraymaalilla, jolloin siitä tuli aika lailla oikean näköinen.

Sitten olikin vuorossa istuinosa. Ensimmäinen yritys meni ihan pieleen, siitä tuli liian iso. Otin sitten kaavapaperiksi paperinenäliinan ja sen avulla leikkasin sitten kankaasta istuinosan ja kulmapalat.
Kangas on ohuehkoa silkkiä/satiinia ja sen ompeleminen käsin oli vähän työlästä, mutta lopputulos on kohtuullisen kelvollinen. Ehkä pitää vielä vähän liestymisenestoaineella käsitellä noitten kulmapalojen alareunoja, niitä en kääntänyt ollenkaan.


Siinä se nyt on Vilman olohuoneessa. Sieltä puuttuu vielä lipasto kaiuttimien välistä, pitää tässä joulun aikaan tekaista sekin.

Jouluun liittyen: tein päivänä muutamana pari tuomaanristiä. Hyvää joulua!

4 kommenttia:

  1. Huippu hieno! Olet jo tosi pitkällä sisustuksen kanssa -kadehdin ja onnittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä vähän "pientä" sipistelyä kaipaa :)

      Poista
  2. No nyt on olohuone ihan täydellinen :) - Hyvää joulua sinnekin!

    VastaaPoista