perjantai 9. lokakuuta 2015

Vitriinikaappi

Sain jo viime vuonna työkaverilta hänen jemmaamiansa poistettujen diakuvien laseja pienen laatikollisen. Hän ei sitten niitä tarvinnutkaan ja toi minulle, josko niille olisi käyttöä. Mulla tuli heti mieleen, että olisi kiva tehdä joku vitriinikaappi, jossa olisi lasiliukuovet. Eihän siihen paljon tarvita: piti ostaa yläjyrsin, että saa tehtyä urat, jossa ovet liukuvat :) Ehkä joku olisi keksinyt paremmankin keinon tehdä urat, mutta kuvittelen tekeväni jyrsimellä muutakin kuin näitä. Ostin mahdollisimman pienen teränkin, jolla jyrsin uran, mutta silti ura on niin leveä, että kaksi lasia sopii siihen yhtä aikaa. Toisaalta, täytyyhän niiden sopiakin, miten ovet muuten aukeaisivat? Kaksi eri uraa veisi liikaa tilaa.

Bilteman tikku oli sopivan paksu, jotta pystyi uran jyrsimään. Tikkuja piti liimata kaksi vierekkäin, niin sai kaapista sopivan syvän. Oma operaationsa oli sitten niiden urien jyrsiminen tai oikeammin enemmän aikaa meni miettimiseen, miten ihmeessä pienet tikut saa kiinni työpöytään siten, että jyrsiminen on ylipäätään mahdollista. Onneksi mies oli mukana pähkäilemässä ja myös opettamassa, miten tämä sähkötyökalu toimii. Kun sitten sain katkottua jyrsityt tikut sopivan mittaisiksi ja kasattua palaset kaapin muotoon, olin kyllä ylpeä lopputuloksesta: toimii!

En ole vielä varma, mitä kaikkea yksiön asukas kaappiin laittaa, mutta kaapin päällä on akvaarion paikka (huomaa tukevat puuhelmijalat kaapissa!) ja toisessa päässä tilaa lasikissalle ja muillekin koristeille. Kaapin takalevy on kartonkia.

10 kommenttia:

  1. Minullakin olisi noita diakehyksiä vino pino, pitäisi koettaa, onnistuisko tällainen minulta. Hieno se on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kannattaa kokeilla, siinä ei mitään häviä. Kaikki joutavat tarvikkeet käyttöön.

      Poista
  2. Upea kaappi. Hyvin olet suoriutunut jyrsinnän opettelusta -ajatella mitä kaikkea ministely opettaakaan! Tuollaisen minäkin haluan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tässä harrastuksessa saa kyllä opetella monenlaisia tekniikoita ja se on mielestäni todella hauskaa.

      Poista
  3. Oikein onnistunut lopputulos, tykkään kovasti! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin siitä tuli yllättävän hyvä.

      Poista