lauantai 1. elokuuta 2015

Yksiö kasassa

Olen siis saanut liimattua seinät paikoilleen. Eihän se tietystikään mennyt ihan kommelluksitta. Kun sain hankittua vessaan oven, maalasin sen ja isonnettuani upotusaukkoa liimasin oven karmeineen paikoilleen. Ajattelin sitten laittaa muidenkin oviaukkojen listat paikoilleen enkä tietysti katsonut loppuun asti, mihin niitä karmeja liimaan. Keittiön oviaukon vasen lista eteisen puolella tuli seinän alle! Ei kun repimään listaa irti ja lista myös piti lyhentää, että mahtui paikoilleen. Huoh :( Olin kyllä tapetoinut seinän ihan oikein kylppärin ja eteisen tapetilla, mutta listoituksessa järki ei sitten enää pelannutkaan. No, onneksi pahoja vaurioita ei syntynyt.

Liimaamisessa käytin apuna erilaisia tuotepakkauksia, että sain seinät pysymään oikeassa asennossa liiman kuivumisen ajan. Lopulta laitoin kaikkiin seiniin yhden pikkuruisen naulan yläosaan, lattian puolelta aion vielä tehdä saman homman.

Keittiöön olen saanut aikaiseksi laatikostotason, jossa upotettu allas ja keittotaso. Jääkaappi on naamioitu laatikoksi :) Laatikot eivät aukea. Koko systeemi on tehty Bilteman tikuista ja vanerinpaloista, vetimet ovat alumiinilankaa. Tiskialtaana on mustaksi maalattu korurasian yläosa.
Kokeilin sitten kattoa yksiön päälle nähdäkseni, kuinka pimeäksi huone menee.
Kyllähän huoneen perällä on aika hämärää, joten jonkulainen valoratkaisu pitää saada aikaan. Kalusteet ovat olohuoneen puolella vain "lainassa", ehkä tuo Milanosta ostettu hyllykkö voi jäädä yksiöön. Vasemmalla seinällä oleva lokerikko on Suomalaisen kirjakaupan myymien talo-, kuusi- ym. profiilien myyntipakkaus, joka alunperin oli harmaa, mutta maalasin sen valkoiseksi.

En oikein osaa päättää, voinko jättää lavuaarin putken tuollaiseksi kuluneen näköiseksi vai pitäiskö sitä vielä hioa ja maalata uudelleen. Onhan kyseessä vanha talo, jossa voi olla kuluneita kylppärin kalusteita. Kommentteja?

Olen puuhastellut myös muiden asuntojen parissa. Forssasta ostamani mummo on saanut nimen Alma ja hänen puolisonsa on nimeltään Heikki (joka on omaa tekoa). Tein heille sängyn kartanoon, mutta vuodevaatteet ovat vielä vaiheessa.
Sänky on yksinkertainen, rakettitikuista ja kahvitikuista tehty, jalkoina puuhelmet. Sängynpäätynä on irrallinen seinäke, joka on kaksipuolinen, kankaalla päällystetty ja valmiilla reunanauhalla koristeltu.

Vielä yksi tuunaus on esiteltävä: jo kuukausia sitten viinirypälerunkoon tekemäni puu on odottanut istutusastiaansa ja nyt se on valmis! Ruukkuna on jonkun kosmetiikkatuotteen korkki, joka on kovin saavimainen. Maalasin sen vihreäksi, niin sain näkyvistä tuotemerkit ja muut kirjoitukset.

10 kommenttia:

  1. Jestas, miten sulla on hommat jo pitkällä! Mie vasta tänään aloitin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ehdit sinäkin vielä tekemään omasi.

      Poista
  2. Samaa mieltä Sirpan kanssa -olet tosi pitkällä ja hienolta näyttää. Kiitos kattokuvasta, samaa valaistusasiaa olen minäkin miettinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hyvä olla raamit kasassa, niin voi ryhtyä tekemään sisustusta. Valot on saatava, se on selvä.

      Poista
  3. Ai niin ja vessa näyttää juuri sopivan kulahtaneelta, ellei siellä sitten ole remppaa tehty ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei välttämättä koko kämppää kerralla remontoida :) Vessakalusto voi olla "vanhaa". Joku roikkuva suihkuverho nurkkaan?

      Poista
  4. Voi ei! Ihana tulossa <3 Milloinhan pääsisin itse kalusteiden kimppuun... No hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :D Onneksi puuttuu kaikki muutkin hilppeet :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Hiljaa hyvä tulee, kunhan ennen helmikuuta on valmis :D

      Poista