sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Onnitteluboksi

Ystäväni Marjut täytti kuluneella viikolla pyöreitä vuosia. Koska hän oli merkkipäivänään matkoilla, sain vasta tänään annettua lahjani. Piti keksiä jotain sellaista, mitä ei kukaan muu antaisi ja itse tehty roomboksi on ainakin sellainen. Laatikko löytyi tavaratalosta, lasikannellinen "Home"-tekstillä varustettu muutaman sentin syvyinen säilytyslaatikko.

Tavarat on itse tehtyjä tai jostain saatuja. Varta vasten on ostettu vain sampanjapullo, joka löytyi Jaanan puodista ja on oikeasti kynttilä.

Seinillä on tapettia. Seinälle tein peilin, jonka molemmille puolille laitoin kynttilälampetit, jotka sain arpajaisista. Seinäkalenteri näyttää juhlapäivän. Kukkapylväs on Gepetton puolivalmiste eli olen sen itse kasannut ja maalannut. Hortensia on Marian ohjeella tehty.

Minä en ole mikään leipuri, mutta pitihän se kakku saada. Korkin päälle pikasilotetta ja valmiista fimotangoista leikattuja kiivi- ja mansikkaviipaleita koristeeksi. Kynttilät on sähköjohdon pätkiä, "sydän" maalattu mustaksi. Kuohujuomalasi on Jaanan puodista - ai niin, onhan sekin ostettu ihan tätä varten. Ruusut maljakossa ostin nukkekotikirppikseltä joskus aikaisemmin. Pöytä on ihan omasta päästä tehty sopimaan tähän laatikkoon eli pöytälevyyn vain liimattu valmiiksi sorvatut jalat ja koko komeus maalattu valkoiseksi. Pöytäliina on servetistä.

Tuoli on kuohuviinipullon metallikorkki, jonka lisäksi siinä on rautalangasta väännetty selkänoja ja kankaalla päällystetty pehmuste. Lisäksi vaan liimaa ja maalia. Tuolilla oleva lahjalaatikko on tehty printistä, kortit lehdestä leikatuista kukkakuvista tekstitetty sopivasti. Nurkassa lymyää pyyhekumi, joka on laukun mallinen.

Sivuseinän taulussa on heidän oma moottoripyöränsä muutaman vuoden takaiselta yhteiseltä reissultamme kuvattuna.

Kun ryhdyin tekemään gymstickiä, oli netti apuna. Koska minulta löytyi sinistä kuminauhaa, tuli gymstickistäkin sininen. Grillitikku päällystettynä ohuella vaahtomuovilla (päälle sinistä akryyliväriä), kuminauhat kumilenkistä ja kahvat sinisestä silkkinauhasta. Ilmeisesti riittävän näköinen, koska Marjut tunnisti heti, mikä siellä pöydän alla lymyää. Kahvakuula (fimosta) on "piilossa" kukkapylvään alla. Lattialla on korkkimattoa.


Tavarat on liimattu kiinni, etteivät pyöri laatikossa miten sattuu. Saranoidun kannenn voi avata halutessaan.

Onnea ja pitkää ikää!

6 kommenttia:

  1. Onhan hieno synttärilahja! Mitäs sankari tykkäs?

    VastaaPoista
  2. Just tuollaiset lahjat on parhaita, joissa on otettu huomioon lahjansaajan persoona ja harrastukset. Gymstick ja kahvakuula ovat hauskat, ja moottoripyörätaulu. Ootpa taas väkertänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tällainen väkertäminen on vielä hauskaakin :) Myös ideoiminen, mitä kaikkea pitäisi tehdä.

      Poista