maanantai 22. syyskuuta 2014

Vanha mies

Keskeneräiseen roomboksiin on muuttanut vanha mies. Näkyy potkaisseen Reinot jaloistaan ja lukee sanomalehteä Minnan tekemässä keinutuolissa. Niin sitä pitää!

Aloitin tämän nuken teon jo talvella Nukkekotiyhdistyksen kotiseminaarissa. Kotiin tuli tarvikkeet ja ohjeet maksua vastaan ja netin kautta (facebookissa) pidettiin seminaariviikonloppuna yhteyttä. Silloin tämä nukke jäi pahasti kesken, kun ei siitä tullut alkuunkaan sellainen mitä piti. No, ensimmäinen on lajissaan, joten jos nuorta naista yrittää tehdä, niin hyvinkin voi tulla vanha mies :)

Tässä muutama kuva ihan alkuvaiheesta.



Piipunrassirungon täytteeksi käärittiin vanua ja langalla kiinnitin vanun paremmin pysymään paikoillaan. Sitten vaatteita ompelemaan. Tämän lapiokätisen ukkelin vaatteet ovat rennot, housut ja paita vaan päällä.
Pitkään mietin myös, millaiset hiukset ja kampaus. Päädyin tällaiseen takatukkaan ja parranhaiveniin. Tarvikepaketin mukana tulleet hiukset eivät sopineet mielestäni ollenkaan, joten tein hiukset huovutusvillasta, näyttää paljon sopivammalta.

Pakko on esitellä myös ostoksiani. Tilasin Leppäsen Mirjalta porkkananipun. On niin aidon ja herkullisen näköisiä porkkanoita, että melkein haukkasin, kun tulivat postissa. Mukana oli myös pieni herkkuyllätys.

Lillikin on päässyt takaisin kotiinsa remonttievakon jäljiltä. Taitaa ryhtyä leivontapuuhiin tai johonkin vastaavaan, kun pöydälle on kasaantunut (Forssan nukkekotimarkkinoilta) kauppakassi, kakkuvuoka, kaulin ja muutakin sälää. Kesällä tekemäni tuolit ovat jykevämpää tekoa kuin heppoiset metallilankatuolit, joten sopivat paremmin keittiöön.

4 kommenttia:

  1. Heh, niin mukavan näköinen ukkelihan se siinä kiikuskelee :) Ja reiskat kyllä kruunaa koko miehen! Tuli muuten mieleen, että kun olin vuonna nappi ns. teatterikäsinukkekurssilla, niin silloin tehtiin nuken käteen vain neljä sormea - näyttää kuulemma paremmalta niin. Johtuisko se siitä sitten, että ukkelin kädet tuntuu susta isoilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kädet ovat isot, kun kokemattomuuttani en tullut ajatelleeksi, että harvoinhan sitä ihminen on sormet harallaan - ainakaan sillai ei yleensä tehdä mitään. Eli olisi pitänyt ajatella vähän sormien ja käden asentoa, jolloin voisi yhdistää useamman sormen yhteen. Mutta ehkä seuraava sitten onnistuu tältä osin paremmin.

      Poista
  2. Vähänkö nauratti että nuoresta naisesta vanha ukko :) Kerrankos sitä alkaa takkia tekemään ja tulee kukkaro. Kivaa että Lilli on taas kotona ja valmiina leipomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kerrankos :) Hyvä, että tuli edes tuo vanha ukko eikä koko homma mennyt roskiin tai muovautunut vaikka purnukaksi :D

      Poista