sunnuntai 12. elokuuta 2018

Lisää vaatteita

Olen suorastaan kunnostautunut vaatteiden teossa viime aikoina. Kun sain Mairelle tehtyä vaatteet, tein Liisalle Retroa nukkekotiin -kirjan ohjeella mekon ja vielä tänään sain tehtyä myös Erkille uuden paidan saman retrokirjan ohjeella. Erkki sai vielä ylleen Finnlundin Leilan tekemän liivin, joten kyllä nyt kelpaa (Erkin housut on Takinkääntäjän puodista). Vielä kun oppisi sovittamaan jo kaavavaiheessa vaatteita, niin saisi sopivamman kokoisia. Erkin paita on hieman nafti, ympärysmitta olisi saanut olla hivenen suurempi. No, tällä mennään, ehkä sitten joku päivä saan aikaiseksi vähän reilumman paidan.


Tässä vielä Liisa uudessa mekossaan.
Uusia korujakin tuli tehtyä eräänä päivänä, kuva ei tosin ole kovinkaan hyvä, mutta ehkä siitä jotain näkee. Kiiltävien helmien kuvaaminen ei ole niin helppoa.

2 kommenttia:

  1. Tuli kyllä hieno paita, käy hyvin liivin ja housujen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin. Toivottavasti sinun tekemät housutkin onnistuivat!

      Poista