sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Erkki reissussa

Kun olin lähdössä Nukkekotiyhdistyksen vuosikokousreissuun Lahteen jo edellisenä päivänä (yhdistin yökyläilyyn Heinolaan), sain viestin, jossa toivottiin Virva-Tuulialle kahviseuraa Miettisille Leivonmäkeen. Erkkihän se ilman muuta sai lähteä tapaamaan Virva-Tuuliaa, joka oli laittanut pöydän koreaksi ja oli niin somana uuden neuletakkinsa kanssa. Kiitos Liisa järjestelyistä!



Koiranäyttelypalkintoja, koosta päätellen ryhmä- tai BIS-pokaaleja.

Vaihtopisteen paketti, jonka otin mukaani. Omasta en tullut ottaneeksi kuvaa.

Tällainen sisältö löytyi paketista.

Ostokseni Leivonmäen kirpputorilta.
Lahdessa oli 3.3. Nukkekotiyhdistyksen vuosikokous, jonka yhteyteen Päijät-Hämeen nukkekotiharrastajat olivat järjestäneet pienet minimarkkinat. Erkki ja Virpi pääsivät vaateostoksille Takinkääntäjän puotiin ja sieltä löytyi kivat uudet vaatteet molemmille. Vielä kummankin pitäisi päästä kunnon kampaajalle, hiukset kaipaavat kovasti siistimistä.

Minimarkkinoilta tarttui mukaani vähän muutakin, kuinkas muutenkaan :)
Lehelmän Leealta ledivaloja ja tuotteita, Salmisen Tuijalta paperilokerikot (3D-printatut)

Mobile oli arpajaisvoitto Päijät-Hämeen pöydästä.
Nukkekotiyhdistyksellä on uusi myyntiartikkeli, PikkiSETin tekemä kahden istuttava keinutuoli. Tätä saa vain yhdistykseltä ja pienellä askartelulla saat kivan tuolin.
Tämä oli valmis malli yhdistyksen myyntipöydässä.
Osallistuin lauantaina myös Leea Lehelmän vetämään lamppupajaan, mutta siitä sitten vähän myöhemmin lisää.

1 kommentti:

  1. Hei kiva blogi täällä. Tulin ja jäin. Terkuin Katja ps. tervetuloa visiitille. :-)

    VastaaPoista