sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Ostoksia ja lahjoituksia

Pari-kolme vuotta sitten löysin Outokummun kirpparilta pussillisen nukkekotitavaraa hyvin halvalla. Pussissa oli mm. muutama Ari-nukke, joista yksi tuossa sai eilen Joensuussa järjestetyiltä minimarkkinoilta uuden, hienon mekon. Nukkeparka oli tähän saakka ihan ilman vaatteita eikä sitä voi viedä Nellan nukkekotiin Nellan pikkusiskoksi ilman vaatteita, joten ne on joko tehtävä tai ostettava. Mekko siis löytyi valmiina, mutta pikkuhousut pitänee itse väsätä (en voi sanoa "ommella" kun luultavasti käytän liimaa, mutta se jää nähtäväksi). Mekon on tehnyt Tuula Palojärvi ja muitakin kauniita olisi ollut tarjolla, mutta tämä oli mielestäni paras.
Salmisen Tuijan myyntipöydästä löytyi metallinen keinuhevonen, joka varmasti kestää nukkelapsen keinumiset.

Mutta mitä ihmettä tällainen määrä juomaa tekee Heikin ja Alman terassilla?
Jääpala-astiassa olevat tölkit löytyi vaihtotorilta eli ilmaisesta pöydästä, Karjala-mäyräkoira ja Karhu-sikspäkki Leea Lehelmän myyntipöydästä. Leealta ostin myös jo muutamaan kertaan miettimäni mittakulman, joka helpottaa suorien kulmien tekemistä milloin mihinkin rakenneltavaan esineeseen. Toisella puolella on erilaisia mittakaavoja.

Kuistille löytyi kuramatto, se oli pakko ostaa. Jostakinhan se sisustaminen on aloitettava :D

Hoksaatko, mistä tämän kivan naulakon nupit on tehty? Kuvanhan saa suuremmaksi klikkaamalla sitä.

Sain myös kukkia, olen otettu!
Kiitos Aila Latva-Karjanmaa!

4 kommenttia:

  1. Muy linda , tuviste mucha suerte de encontrar la bolsa en el mercado de pulgas.Feliz semana:-)

    VastaaPoista
  2. Näpsäkkä käyttö idea "piekkarin" paukuille :)
    Eipä olisi tullut mieleen että tuohonkin..
    Ite aina vaan niitä munakuppeja + kynttilänjalkoja vaan nuista ajatellu, nii ja pikari pohjina.
    Vaa käyhä ne tosiaa nuinki :)

    VastaaPoista
  3. Ilmakiväärin paukkujahan ne :)

    VastaaPoista