lauantai 13. kesäkuuta 2015

Lahjaruukku

Tässä ruukussa on vähän enemmän kokoa kuin edellisessä ruukussa. Ruukun halkaisija on n. 30 cm tuosta yläreunasta, sisempää se on leveämpi koska reunat pyöristyvät ulospäin. Alaosa on taas kapeampi, mutta riittävän leveä ollakseen todella tukeva vaikka ulkoilmaan.

Lähdin rakentelemaan ruukkua samalla tavalla kuin kukkaruukun sisältöäkin eli pohjalle salaojitus (pohjassa on irroitettava pohjatulppa, jos haluaa pitää luonnon armoilla eli liika vesi pääsee pois tarvittaessa) ja sitten multaa pohjalle ja reunoille. Keskelle hiekka-betoniseosta samassa suhteessa kuin ennenkin eli 1 osa betonia, 3 osaa hiekkaa. Kivet ladoin seokseen ja kastelin koko laitoksen, jotta betoni kovettuisi ja kivet tarttuisivat kiinni. Sitä ennen piti tietysti istuttaa kasvit paikoilleen. Jostain syystä yksi istuttamani kasvi kuivatti lehtensä ihan käppyräksi, joten pari päivää sitten piti vielä vaihtaa kuvassa vasemmassa reunassa näkyvä pienilehtinen kukkiva kasvi varpumaisen kasvin tilalle. Kasvien nimet olen sujuvasti unohtanut, ne eivät olleet tärkeintä tässä vaan se, että kasveilla on sopivan pienet lehdet.
Ruukku on tarkoitettu kälylleni syntymäpäivälahjaksi (vähän jälkikäteen, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan). Hän tykkää kivistä ja kasveista, joten toivottavasti tästä on iloa pitkään. Pöydällä olevat tavarat on liimattu kevyesti paikoilleen, kalusto ja pikkuruukku vähän tuhdimmalla liimalla. Kivien välit täytin pelkällä betonilla, jotta sain kutakuinkin tasaisen pinnan "kävelytielle".


6 kommenttia:

  1. OIjoi, siitäpä tuli hieno! Ja sammakkoprinssikin pääsi mukavalle paikalle, kyllä noissa maisemissa kelpaa oleilla :)

    VastaaPoista
  2. Toinen toistaan hienompia. Sammakkoprinssi on huippu :)

    VastaaPoista