sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Vaihto ja ostos

Meillä oli Nukkekotiyhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous lauantaina Hämeenkoskella ja sovimme hallituksen jäsenten kanssa, että jokainen tuo pienen paketin ja saa mukaansa paketin (samalla periaatteella kuin pikkujoulupaketit). Minä sain väkerrettyä omaan pakettiini ruukullisen narsisseja kartongista, kreppipaperista ja paperipäällysteisestä rautalangasta. Istutin kukat valmiiseen ruukkuun, jossa multana erikeepperillä höystettyjä kahvinporoja. Kruununkorkkivadille leivoin fimosta runebergintorttuja Maria Malmströmin reseptillä (Nukkekoti Väinölän vuosi -kirjasta). Torttujen suojaksi muovipikarista leikattu kupu. Lillillekin jäi onneksi muutama runebergintorttu.

Minä sain paketin, jossa oli ihanan pehmeä valkoinen "talja", virkattu ja kovetettu kori sekä rahi. Oikein käyttökelpoisia ja kivoja tavaroita, kiitos!

Yksi ostoskin on pakko esitellä. Tilasin Saara Vallinevalta pienen kennollisen munia. Pääsee Lilli leipomaan.

6 kommenttia:

  1. Hahhah - nuille kananmunille jo repesin :D! Että joku on jaksanu vielä tuon kennonkin vääntää - ei voi ymmärtää… Ja nuo runebergintortutkin niin somia ja pieniä, että pittää melekein suurennuslasilla kattoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo munat vaan oli pakko saada, niin hieno on tuo kokonaisuus kennon kanssa. En minäkään tajua, miten jotku osaa tuollaisia.

      Poista
  2. Näin narsissiruukun livenä -ihanan keväinen olo tuli! Kiva paketti osui sinulle ja Saaran munakenno on tosiaan aivan huipputuote :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin narsissit kuuluvat keväseen. Tulppaanit olisiva tietysti vielä enemmän tähän aikaan kuuluvia, mutta niitä en osaa itse tehdä (muuta kuin valmiista printistä).

      Poista
  3. Jo taas on piperretty ja leivottu :) ja munakennokin vielä. Joo, haluaisin nähdä tulppaaneja, pliis! Ja saadaanko me nähdä laskiaispullia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää yrittää itse väsätä joskus tulppaanejakin, mutta laskiaispullat oli jo viime vuonna http://nellannukkekoti.blogspot.fi/search/label/laskiaispullat

      Poista