sunnuntai 2. elokuuta 2020

Kulttuuria


Tilasin Nukkekoti Väinölän verkkokaupasta kitarakitin, jonka teossa meni joku päivä. Vaikeustasoksi oli merkitty Vaativa ja kyllähän siinä näppäryyttä tarvittiin varsinkin kielten paikalleen laitossa. Ohjeet ovat kyllä hyvät. Suurimman viivytyksen rakentamisessa aiheutti kuitenkin lakka, sillä minulla oli vain spraylakkaa ja halusin siveltävän lakan kitaran pintaan. Mutta valmista siis tuli ja Erkki pääsee soittelemaan keinussa :)


Musiikkikulttuurin lisäksi nukkekodissani tarvitaan maalaustaidetta. Olen ottanut lehdistä talteen tauluksi sopivia kuvia. Jotku ovat suoraan jostain maalauksesta ja jos kuvatekstissä on kerrottu, kenen maalaus (ja minkä niminen), laitan tiedon taulun takapuolelle.
Liimasin ensin taulukuvat kartongille, niin taustasta tulee vahvempi ja kehyksille saa liimauspintaa kartongista.



Kehykset leikkasin nukkekodin listamateriaalista. Tässä ne ovat vielä maalaamattomia, vain liimattuna muotoonsa. Irrallaan ne on helpompi maalata.

Muotoillut listat kannattaa ehdottomasti sahata jiirilaatikon avulla. Ainakaan minä en osaa välttämättä hahmottaa jiirisaksilla kulman oikeaa suuntaa, kun pitää ottaa huomioon myös paksuus - eri asia on leikata tasaista tikkua jiiriin. Sen myös hoksasin, että kannattaa merkitä listaan takapuolelle, mikä on alareuna, sillä listaa pyöritellessä helposti leikkaakin väärän kulman.

Ja jotta kulttuuria tulisi riittävän monipuolisesti, tein muutaman valekirjan nukkekodin kirjahyllyyn. Löysin taulukuvia etsiessäni yhden printin, jossa oli vanhojen kirjojen kansia ja niistä tein muutaman kirjan.


2 kommenttia:

  1. Muistithan myös virittää kitaran?:D... Johan olet taas taituroinut vaikka mitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun sävelkorvalla on ihan turha viritellä yhtään mitään. Jospa Erkki hoitaisi homman :D

      Poista